factograf
FI

kaupunki Afganistanissa

Kandahar

Kandahar

Key facts

väkiluku614 254
pinta-ala800km²
esiintymä kohteestakaupunki, suuri kaupunki
valtioAfganistan
korkeus merenpinnasta1 010m
sijaitsee hallinnollisessa alueyksikössäKandaharin maakunta

Kandahar eli Qandahar (pašt. ‏کندهار‎, Kandahār, pers. ‏قندهار‎, Qandahār) on kaupunki eteläisessä Afganistanissa. Se on Kandaharin maakunnan pääkaupunki. Kaupungissa on noin 468 200 asukasta vuoden 2006 arvion mukaan. Se sijaitsee Kabuliin, Heratiin ja Pakistanissa sijaitsevaan Quettaan johtavien valtateiden risteyksessä ja on siten Etelä-Afganistanin tärkein kauppakeskus.

Historia

Varhainen historia

Kandaharin perusti 300-luvulla eaa. Aleksanteri Suuri. Kandaharin alkuperäinen nimi oli mahdollisesti Aleksandria. Toisen selityksen mukaan nimi periytyy lähellä sijainneesta Gandharan kuningaskunnasta. Aikoinaan sitä ovat hallinneet arabit, iranilaiset, turkkilaiset ja mongolit. Kandaharin näkyvin heimo valtaosan sen historiasta ovat kuitenkin olleet paštut. Kandahar tuhoutui täysin, kun Tšingis-kaanin joukot hyökkäsivät sinne. Se tuhoutui toistamiseen turkkilais-mongolilaisen Timur Lenkin hyökättyä sinne. Sen jälkeen se kuului Suurmogulien valtakuntaan.

1700-luvulta nykyaikaan 

Ahmad Šah Dorrani teki Kandaharista Afganistanin ensimmäisen pääkaupungin vuonna 1747 jona se oli 1780-luvulle asti. Vuosien 1839–1881 välillä britit yrittivät hallita Kandaharia sekä muita alueita Afganistanissa ja kävivät tuona aikana kaksi sotaa: ensimmäisen- ja toisen afgaanisodan. Neuvostoliitto miehitti Afganistanin 1980-luvulla ja kävi Afganistanin sodan afganistanilaisia joukkoja vastaan. Kandaharissa käytiin tuolloin ajoittain rajuja taisteluita. Talibanit valtasivat vuonna 1994 Kandaharin ampumatta laukaustakaan ja vaikka pääkaupunkina oli Kabul hallitsi Mullah Omar maata Kandaharista käsin vuoteen 2001 asti.

Kandaharin pormestari Ghulam Haida Hamidi kuoli 27. heinäkuuta 2011 itsemurhaiskussa, josta vastuulliseksi ilmoittautui Taliban-liike. Yhdysvalloissa asunut Hamidi palasi maahan 2006 Hamid Karzain pyynnöstä. Hamidi kuului levottoman alueen luotetuimpiin poliitikkoihin. Kaksi varapormestaria surmattiin 2011. Kaupungin poliisipäällikkö kuoli itsemurhapommi-iskussa huhtikuussa 2011.

Talibanin uutisoitiin vallanneen kaupungin elokuussa 2021.

Nykyinen kaupunki

Muinaisen Kandaharin rauniot.
Muinaisen Kandaharin rauniot.

Nykyinen kaupunki sijaitsee länsipuolella vanhaa kaupunkia joka Ahmad Šah Dorrani rakennutti tehtyään kaupungista pääkaupungin vuonna 1747. Vanha kaupunki oli suorakaiteen muotoisen savesta tehdyn muurin ympäröimä. Muurin rajaama alue oli kooltaan noin 1 800 × 550 metriä. Siitä on säilynyt näkyvissä joitakin osia. Kaupungin koillisosassa sijaitsee kahdeksankulmainen Ahmad Šah Dorranin hauta, jonka päällä on suuri kupoli. Sen vieressä sijaitsee Kirka Sharif (Pyhän viitan moskeija), ja väitetään, että siellä on profeetta Muhammedin viitta. Nykyisen Kandaharin keskustasta länteen noin 6,5 kilometrin päässä olevalla kivisellä harjanteella sijaitsee linnoitus, jonka juurella on rauniot muinaisesta kaupungista, jonka Iranilainen valloittaja Nadir Šah vuonna 1738 tuhosi.

Kulkuyhteydet

Kandahar on kolmen valtatien risteyksessä. Kandahat–Kabul-tien pituus on noin 506 kilometriä, Kandahat–Herat- tien pituus on noin 560 kilometriä ja Afganistanin ja Pakistanin rajalle vievän Kandahar–Spin Boldak tien osuus on noin 105 kilometriä. Spin Boldakista tie jatkuu Pakistanissa Quettaan.

Kandaharin kaupungista noin 16 kilometrin päässä on Kandaharin kansainvälinen lentoasema joka on sekä sotilas- ja siviilikäytössä.

Elinkeinot

Kandaharin ympärillä on maaseutua jota viljellään keinokastelun avulla. Alue on kuuluisa hedelmistään, muun muassa viinirypäleistä, meloneista ja granaattiomenista, ja niitä viedään muualle myyntiin. Muita viljelykasveja ovat puuvilla, kumina, värimatara ja hajupihka. Kandarissa on myös tekstiilitehtaita joissa käsitellään erityisesti villaa.

Ilmasto

tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 12,2 14,4 21,7 28,1 34,5 39,9 40,8 39 34,4 28,3 21 15,3 ka. 27,5
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −0,7 1,5 6,4 12,2 16,1 20,1 22,8 20 13,6 8,2 2,5 0 ka. 10,2
Vrk:n keskilämpötila (°C) 5,7 7,9 14 20,1 25,3 30 31,8 29,5 24 18,2 11,7 7,6 ka. 18,8
Sademäärä (mm) 62 43 29 11 4 0 2 0 0 1 3 21 Σ 176
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
12,2
−0,7
14,4
1,5
21,7
6,4
28,1
12,2
34,5
16,1
39,9
20,1
40,8
22,8
39
20
34,4
13,6
28,3
8,2
21
2,5
15,3
0

Sadanta 62 43 29 11 4 0 2 0 0 1 3 21

Kandaharin ilmastotilastoa


Lähde:

Lämpötilat

Kandaharissa kesät ovat kuumia, kuivia, hiostavia ja pilvettömiä. Talvisin ilma on kylmä, kuiva ja enimmäkseen on pilvetöntä. Vuoden aikana lämpötilat vaihteleva 1 °C–40 °C välillä ja lämpötila laskee harvoin alle -3 °C tai nousee yli 43 °C.

Kuumin kausi kestää noin neljä kuukautta ja alka alkaa toukokuun puolesta välistä jatkuen syyskuun puolen välin tienoille. Sen aikana keskimääräinen lämpötila on yli 35 °C.

Kylmin kausi kestää noin kolme kuukautta ja ajoittuu marraskuun lopusta helmikuun loppuun. Keskimääräinen lämpötila on alle 19 °C. Kylmin päivä on tammikuussa jolloin keskimääräinen alin lämpötila on 1 °C–13 °C välillä.

Pilvet ja sade 

Selkeintä Kandaharissa on toukokuun alusta marraskuun alkupuolelle. Tuolloin suurin oa päivistä on selkeitä tai osittain pilvisiä ja pilvisiä päiviä on 1 prosentin verran. Pilvisimpänä aikana 35 prosenttia päivistä on pilvisiä ja selkeitä tai osittain pilvisiä on 65 prosenttia päivistä.

Sateisin aika kestää noin neljä kuukautta alkaen joulukuun puolen välin tienoilta ja jatkuen maaliskuun puolen välin tienoille. Kuiva kausi vastaavasti ajoittuu maaliskuun puolen välin tienoilta joulukuun puolen välin tienoille.

Päivän pituus Kandaharissa vaihtelee ollen kesäkuussa pisimmillään hieman yli 14 tuntia ja joulukuussa lyhyimmillään noin 10 tuntia.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kandahar Wikimedia Commonsissa
  • Kandahar City Map Arkistoitu 27.10.2005. Viitattu 20.2.2020. (englanniksi)

Read next

In 96 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article