factograf
FI
Sign in

avoimen lähdekoodin levyjen salausohjelmisto

TrueCrypt

TrueCrypt

TrueCrypt oli reaaliaikainen salausohjelma Microsoft Windows-, Mac OS X- ja Linux-käyttöjärjestelmille. Aitojen levyosioiden lisäksi sillä voitiin salata virtuaaliosioita eli tiedostoja, jotka TrueCrypt näyttää levyosioina. Ohjelman kehitystyö lopetettiin keväällä 2014 ja käyttäjiä varoitetaan ohjelman turvattomuudesta. Kehittäjät suosittelivat käyttäjiä siirtymään käyttämään toista salausohjelmaa, BitLockeria. Viimeisin TrueCryptin ohjelmaversio 7.2 on pelkkä purkuohjelma. Tätä aiempi versio 7.1 on viimeinen, jossa on salaustoiminto.

Truecryptin pohjalta on sittemmin tehty mm. ohjelmistot Veracrypt ja CipherShed.

Turvallisuus

Muiden levynsalausohjelmistojen tavoin TrueCrypt oli altis muutamille yleisesti tunnetuille hyökkäyskeinoille kuten salausavainten lukemiselle muistista ja näppäilyntallennukselle. Osa hyökkäyksistä voitiin torjua käyttäjän varotoimilla, jotka on kuvattu TrueCryptin ohjeistuksessa.

TrueCrypt pyrkii myös tarjoamaan perustellun kiistettävyyden: salattu osio voidaan piilottaa toisen sisään. Koska sekä kätketty osio että sen sisältävä säiliöosio muistuttavat salattuna satunnaisdataa, on periaatteessa mahdotonta osoittaa, että säiliöosio sisältää kätketyn osion.selvennä

Auditoinnit

70 000 euron joukkorahoituksen varoin tehdyssä auditioinissa ei löydetty merkkejä takaovista tai suunnitteluvirheistä, jotka tekisivät ohjelmasta turvattoman useimmissa tilanteissa. Tulokset julkistettiin huhtikuussa 2015.

Lisenssi

Vaikka TrueCryptin lähdekoodi on julkinen, Open Source Initiativen ja useimpien Linux-jakeluiden luokittelussa TrueCryptin ohjelmistolisenssi, TrueCrypt Collective License ei ole vapaa.

Katso myös

Aiheesta muualla

  • TrueCryptin virallinen sivusto
  • TrueCryptin keskustelualue

Read next

In 25 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article