Subaru Forester on vuonna 1997 myyntiin tullut Imprezaan pohjautuva SUV. Nykyisten Subaru-mallien tapaan Foresterissa on neliveto, ja siinä on muita saman merkin autoja korkeampi maavara ja isompi tavaratila. Forestereita valmistetaan Gunma Yajiman tehtaalla Japanissa. Monissa Aasian maissa (esimerkiksi Intia) autoa myydään nimellä Chevrolet Forester.
Varustelu
Kaikki Euroopassa myytävät Foresterit ovat nelivetoisia. Perusmallissa on 6-vaihteinen manuaalivaihteisto. Moottorivaihtoehdot ovat vapaastihengittävät X ja XS sekä turboahdettu XT.
Kehitys



Foresterin toinen sukupolvi esiteltiin Chicagon autonäyttelyssä helmikuussa 2002. Uusi sukupolvi ei kuitenkaan eronnut merkittävästi vanhasta mallista. Pohjalevy ja tekniikka olivat monilta osin samaa kuin Imprezassa.
Chicagon autonäyttelyssä vuonna 2003 esiteltiin turboahdettu XT-malli myös Yhdysvaltojen markkinoille. Muualla XT-malli oli ollut myynnissä jo 90-luvun lopusta asti. Moottori oli lähes sama kuin Subaru Impreza WRX STi:ssä pienempää turboahdinta ja välijäähdytintä lukuun ottamatta.
Lisäksi vuonna 2003 Foresteria kevennettiin muun muassa vaihtamalla konepelti alumiiniseen. Vuonna 2005 myyntiin tuli tehokkaampi STi-malli. Samana vuonna esiteltiin myös facelift mallivuodeksi 2006, joka muutti auton modernimman näköiseksi.
Seuraavan sukupolven Foresteria tuli myyntiin Euroopassa vuonna 2008.
Vuoden 2012 Euro NCAP -kolaritestistä Forester sai tulokseksi täydet viisi tähteä.
