Quebec (ransk. Québec) on Kanadan pinta-alaltaan suurin (1 542 056 km²) ja väkiluvultaan toiseksi suurin (8 164 361, 2016) provinssi. Quebec sijaitsee Itä-Kanadassa rajanaapureinaan Ontario ja Hudsoninlahti lännessä, Kanadan Atlantin rannikon neljä provinssia idässä ja Yhdysvallat etelässä. Quebecin pääkaupunki on Quebec (ransk. Ville de Québec, engl. Quebec City) ja suurin kaupunki Montreal (ransk. Montréal). Montrealin metropolialueella asui vuonna 2011 yli 3,8 miljoonaa asukasta, eli lähes 50 % Québecin kokonaisväestöstä.
Aluetta sävyttää voimakas kanadanranskalainen kulttuuri, ja noin 80 prosenttia provinssin väestöstä puhuu ranskaa äidinkielenään. Quebec on myös ranskalaisen Amerikan kulttuurin keskusalue.
Maantiede
Quebecin pohjoisrajana on Hudsoninsalmi ja Ungavanlahti, idässä sen naapurina ovat Newfoundlandin ja Labradorin provinssi, kaakossa St. Lawrencenlahti, New Brunswick ja Yhdysvaltojen Mainen osavaltio, etelässä Yhdysvaltojen New Hampshiren, Vermontin ja New Yorkin osavaltiot sekä lännessä Ontario, Jamesinlahti ja Hudsoninlahti.
Provinssin hedelmällisin ja tiheimmin asuttu alue, joka ulottuu Quebecin kaupungista Montrealiin St. Lawrence -joen molemmin puolin, on St. Lawrencen alanko. Alanko oli alun perin useiden alkuperäiskansojen koti, ja eurooppalaiset asuttivat sen nopeasti. Alanko on edelleen Quebecin pienen mutta elinvoimaisen maataloussektorin sydän ja tukee laajenevia kaupunkiyhteisöjä ja kehittyvää teollisuutta.
Quebecissä on tuhansia järviä. Saint Lawrencen joki, joka virtaa Quebecin eteläosan poikki Suurilta järviltä merelle, on Pohjois-Amerikan tärkeimpiä vesiväyliä.
Quebecin ilmasto on äärevä, ja ilmavirtauksen suunta määrittää säätyypin. Luoteinen ilmavirtaus tulee mantereelta, koillisesta tulee kesällä viileää meri-ilmaa Labradorin merivirran takia. Etelästä Meksikonlahdelta tuleva lämmin ja kostea ilma aiheuttaa helleaaltoja kesäkuukausina ja selittää runsaan lumisateen talvella.
Quebecissä on 23 kansallispuistoa.
Historia
Eurooppalainen vaikutus Quebecissa alkoi vuosina 1534–1535, jolloin ranskalainen tutkimusmatkailija Jacques Cartier nousi maihin nykyisessä Gaspéssa ja otti maan haltuunsa Ranskan kuninkaan nimissä. Cartierin mukana alkoi eurooppalainen kauppa alueella, jossa muutama tuhat intiaania (ensimmäiset kansakunnat) ja inuiitit (Kanadan arktiset ihmiset, jotka Yhdysvalloissa tunnetaan eskimoina) olivat asuneet tuhansien vuosien ajan. Pysyvä eurooppalainen asutus alueelle alkoi vasta vuonna 1608, kun Samuel de Champlain perusti linnoituksen Cape Diamondiin, nykyisen Quebecin kaupungin paikalle. Puoli vuosisataa myöhemmin ranskalaisen siirtokunnan väkiluku oli noin 3 200.
Uusi Ranska alkoi kolmen kaupungin perustamisesta (Quebec, Trois-Rivières ja Montreal) ja laajeni käsittämään laajan sisämaa-alueen, johon kuuluivat Nova Scotia, Cape Bretonin saari ja Newfoundland, ja joka ulottui lounaaseen aina Louisianaan asti.
Ranskan imperiumi Pohjois-Amerikassa päättyi 1763, kun Seitsenvuotisen sodan jälkeen britit vaativat itselleen Quebecin kaupungin ja Montréalin. Turkiskauppa oli edelleen Quebecin talouden moottori. Vehnän ja puutavaran merkitys kasvoi 1800-luvun alkupuolella.
Vuonna 1867 Quebec oli yksi Kanadan liittovaltion perustajajäsenistä. Se oli ainoa alue, jonka väestöstä enemmistö on ranskankielistä. Myös katolinen uskonto on ollut identiteetin osa ja tukee konservatiivisia arvoja. Tämä omaleimainen identiteetti on vaikuttanut kaikkiin Québecin historian osa-alueisiin ja ruokkii edelleen keskustelua provinssin tulevaisuudesta. Québecin ranskankieliset ovat eläneet rinnakkain englanninkielisten naapureidensa kanssa – joskus sopusoinnussa, joskus jännittyneessä ilmapiirissä – ja ottaneet yhteiskuntaansa myös muiden maiden ja kulttuurien antimia. 1960-luvun hiljainen vallankumous (Révolution tranquille) merkitsi käännekohtaa: uusi nationalismi syntyi, uskonnon merkitys hiipui ja provinssin modernisointisuunnitelmat käynnistettiin.
Québecin teollistuminen tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe, 1800-luvun puolivälissä, keskittyi pääasiassa Montréaliin. Se kohdistui pääasiassa kevyeen teollisuuteen, joka työllisti runsaasti pienipalkkaista työvoimaa ja tuotti kulutustavaroita, kuten kenkiä, tekstiilejä ja elintarvikkeita. Liikenteen ja metallinjalostuksen aloilla oli myös jonkin verran raskasta teollisuutta. Teollistuminen kiihdytti kaupungistumista, ja 1800-luvun loppuun mennessä kolmannes kaikista quebeciläisistä asui kaupungeissa.
Aikakauden talouskasvun seurauksena syntyi uusi porvaristo. Se koostui valtaosin englantilaisista ja skotlantilaisista, jotka hallitsivat maanlaajuisesti toimivia tärkeimpiä taloudellisia instituutioita. Ranskankielisten liikemiesten toiminta oli enemmän paikallista. Teollistuminen johti myös työväenluokan muodostumiseen ja ammattiyhdstysliikkeen nousuun.
1900-luvun ensimmäisten 30 vuoden aikana Québecin talouskasvu oli vahvaa, ja sen väkiluku kasvoi 1,5 miljoonasta 2,9 miljoonaan. Edellisen kauden muutosvauhti kiihtyi. Teollistuminen ja kaupungistuminen jatkuivat: ensimmäiseen maailmansotaan mennessä puolet väestöstä asui kaupungeissa, ja tämä osuus kasvoi 60 prosenttiin vuoteen 1931 mennessä. Rautatieverkostojensa, suurten pankkien ja monien kaupallisten ja teollisten yritysten ansiosta Montréalista tuli Länsi-Kanadan kehityksen keskus.
1930-luvun lama, ja siihen liittyneet viennin, tuonnin ja kotimaisen kysynnän väheneminen koettelivat etenkin satama- ja teollisuuskaupunki Montréalia. Toisen maailmansodan ponnisteluissa Kanadaa johtivat leimallisesti englanninkieliset johtajat, ja ranskankielisten sodanvastaisuus oli suurta.
Sodan jälkeen talouskasvu ja väestonkasvu olivat nopeita. Väestöä tuli suurten ikäluokkien syntyvyyden lisäksi maahanmuuttajina Välimeren alueelta. Yhteiskunta kaupungistui nopeasti. Kielikysymykset kärjistyivät, ja tasa-arvoa tavoiteltiin monilla uudistuksilla.
Identiteetti ja itsenäisyys
Quebecin kanadanranskalainen kulttuuri on perua Uuden Ranskan siirtomaan ajalta 1600- ja 1700-luvuilla. Alueen väestöstä 82 prosenttia puhuu äidinkielenään ranskaa, joten ranskalaisuudella on vahva vaikutus alueella. Tämä on näkynyt muun muassa pyrkimyksinä erota muusta Kanadasta. 1960-luvulla terroristiryhmä Quebecin vapautusarmeija ajoi tätä vuosikymmenen pituisella terrorikampanjalla. Quebecin itsenäisyydestä järjestettiin ensimmäisen kerran kansanäänestys 1980. Toinen eroamisesta järjestetty kansanäänestys 30. lokakuuta 1995 hylkäsi eroamisen Kanadasta pienellä erolla (50,6 % ei, 49,4 % kyllä).
27. marraskuuta 2006 Kanadan parlamentti hyväksyi lain, joka määrittelee québeciläiset omaksi kansakunnaksi Kanadan sisällä.
Inuiteille (eskimot) on perustettu Quebecin pohjoisosaan kolmasosan provinssin pinta-alasta kattava itsehallintoalue Nunavik (vrt. Nunavut). Nunavik kuuluu edelleen Quebeciin, eli se ei ole itsenäinen provinssi eikä territorio.
Hallinto
Quebec on provinssi, mikä tarkoittaa että sillä on laaja itsehallinto. Provinsseilla on oma verotus ja lainsäädäntö, sillä ne huolehtivat itse muun muassa järjestyksestä, paikallisesta infastruktuurista, luonnonvarojen käytöstä, koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Provinsseilla on omat perustuslait, jotka eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa liittovaltion perustuslain kanssa. Sama koskee muuta lainsäädäntöä.
Kruunun edustaja ja provinssin päämies on varakuvernööri, jonka nimeää viideksi vuodeksi kerrallaan Kanadan kenraalikuvernööri konsultoituaan Kanadan pääministeriä. Quebecillä on 24 edustajaa maan parlamenttiin senaatissa ja 78 edustajaa edustajainhuoneessa.
Provinssin lait säätää Quebecin parlamentti (ranskaksi Assemblée nationale du Québec). Yksikamarisen parlamentin 125 jäsentä valitaan vaaleilla neljän viiden vuoden välein. Vaalit voittaneen puolueen johtajasta tulee Quebecin pääministeri, ja hän valitsee hallituksen. Varakuvernöörin tehtävä on vahvistaa parlamentin lait ja säädökset sekä edustaa Quebecia provinssin ulkopuolella.
Quebecissä on kolme tuomioistuinta, jotka ovat Quebecin tuomioistuin (Cour du Québec), ylioikeus (Cour Supérieure) ja vetoomustuomioistuin (Cour d'appel). Näiden tuomioistuinten yläpuolella on vielä liittovaltion korkein oikeus.
Quebec on jaettu seitsemääntoista hallinnolliseen alueeseen. Alueet on jaettu 86:een aluekuntaan ja kahdeksaantoista aluekuntaa vastaavaan alueeseen. Näiden rinnalla Quebecissä toimii myös kaksi metropolihallintoa. Paikallistasolla alin hallinnollinen jako on kuntajako, joka jakaa aluekunnat 1 111 kuntaan.
Itsenäisyyspyrkimykset
Quebecissä on ollut itsenäisyyspyrkimyksiä, sillä provinssin asukkaista suurin osa puhuu ranskaa ja on katolilaisia. Kun itsenäisyysäänestys järjestettiin 1980, itsenäisyyttä vastusti 58 prosenttia äänestäneistä. Lokakuussa 1995 järjestetyssä kansanäänestyksessä yhtenäisyyttä kannatti 50,6 prosenttia ja itsenäisyyttä 49,4 prosenttia. Äänimäärässä ero oli 53 000. Äänestysprosentti oli 93,5.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Quebec Wikimedia Commonsissa
- Québecin provinssin sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
