factograf
FI

Per Brogeland

Key facts

syntymäaika27. tammikuuta 1953
ammattijalkapalloilija, jalkapallovalmentaja
syntymäpaikkaNorja

Ura

Brogeland aloitti valmennusuransa Eidsvold Turnissa, mutta teki lopullisen läpimurtonsa Kongsvingerin päävalmentajana 1990-luvun puolivälissä. Hän tuli seuran peräsimeen 1992 ja luotsasi seuran heti debyyttikaudellaan liigassa toiseksi heti mahtiseura Rosenborgin jälkeen. Hänet valittiin myös vuoden valmentajaksi Norjassa. Kaudella 1993/94 Brogeland luotsasi Kongsvingerin peliä myös UEFA Cupissa, jossa se saavutti historiallisen 1–1 tasapelin Juventusta vastaan.

Brogeland jätti Kongsvingerin kauden 1995 jälkeen ja siirtyi Lillestrømin päävalmentajaksi. Ensimmäisellä kaudellaan hän johdatti seuran liigahopealle häviten mestaruuden jälleen Rosenborgille. Kauden 1997 puolivälissä hän jätti seuran siirtyen itävaltalaisen LASK Linzin päävalmentajaksi. Hän sai kuitenkin potkut jo ennen kauden loppua ja palasi takaisin Norjaan. Hän palasi Kongsvingerin päävalmentajaksi, muttei onnistunut pelastamaan talousvaikeuksiin ajautunutta seuraa putoamiselta liigasta kaudella 1999.

Oltuaan runsaan vuoden sivussa valmennustehtävistä Brogeland toimi kaudella 2001 Hønefossin päävalmentajana. Pääsarjatasolle hän palasi 2005 FC Lyn Oslon apuvalmentajana. Ensimmäinen kausi Henning Bergin kanssa toi kolmossijan liigassa, mutta tämän jälkeen tulokset huononivat ja kaksikko erosi seurasta syyskuussa 2008. Berg jatkoi uraansa Lillestrømissä, Brogeland palasi Eidsvold Turnin päävalmentajaksi.

Kaudeksi 2011 Brogeland palasi 11 vuoden tauon jälkeen Kongsvinger IL:n peräsimeen. Tehtävä päättyi potkuihin elokuun lopussa 2011 Kongsvingerin juututtua Adecco-liigan keskiryhmään.

Ansiot

Lähteet


Edeltäjä:
Benny LennartssonNorjan vuoden valmentaja
1992Seuraaja:
Trond Sollied Edeltäjä:
Svein Ivar Sigernes
Per Anders Sjøvold
Tony Gustavsson
Kongsvinger IL:n päävalmentajana
1992–1995
1998–1999
1–8/2011Seuraaja:
Åge Steen
Hans Knutsen
Tom Nordlie
Edeltäjä:
Teitur ÞórðarsonLillestrømin päävalmentajana
1996–6/1997Seuraaja:
Even Pellerud

Read next

In 6 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article