factograf
FI
Sign in

videopeli vuodelta 2023

Overwatch 2

Overwatch 2

Key facts

julkaisupäivä10. elokuuta 2023
esiintymä kohteestavideopeli, elektronisen urheilun laji
lajityyppiensimmäisen persoonan ammuntapeli

Overwatch 2 on Blizzard Entertainmentin kehittämä ensimmäisen persoonan ammuntapeli ja jatko-osa vuoden 2016 videopelille Overwatch. Peli julkistettiin virallisesti BlizzConissa 1. marraskuuta 2019. Sen ilmoitettiin käyttävän samaa pelimoottoria ja ”jaettua moninpeliympäristöä” kuin alkuperäisen Overwatchin kanssa, jotta pelaajat voisivat toisiaan vastaan pelatessaan säilyttää kaikki molemmista peleistä avatut ominaisuudet. Overwatch 2 sisältää kaikki vanhat sekä myös uusia hahmoja, karttoja ja PvP-pelimuotoja.

Overwatch 2 varhaisjulkaistiin Windowsille, PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle, Xbox Onelle ja Xbox Series X/S:lle 4. lokakuuta 2022. Pelin virallinen julkaisu oli 10. elokuuta 2023, pelin kuudennen kauden yhteydessä. 10. helmikuuta 2026, peli uudelleenbrändättiin Overwatchiksi, ja samalla pelin narratiiviset elementit muutettiin sopimaan enemmän yhteen uusien julkaistavien hahmojen ja kausien kanssa.

Pelaaminen

Pelimuodot

Alkuperäisestä Overwatchista tutut PvP-pelimuodot Practice, Quick Play, Arcade, ja Competitive sekä tehtävät Assault, Escort, Capture the Flag, Control ja Capture & Escort tekevät paluun. Lisäksi esitellään uusi tehtävä: Push, jossa joukkueet taistelevat robotista, joka hallintaan saamisen lisäksi on saatava toimitetuksi vastustajan tiimin puolelle. Push tuli yhdeksi vakiotehtäväksi Quick Play- ja Competitive-muotoihin Overwatch Leagueen.

Overwatch 2:een oli alun perin tarkoitus tulla myös PvE-pelimuotoja, joka muistuttaisivat pelaamistavoiltaan alkuperäiseen Overwatchiin julkaistuja tapahtumia. PvE-pelimuotoihinolisi kuulunut neljän pelaajan tehtäviä, joissa taisteltaisiin tietokoneohjattuja EPH-hahmoja vastaan. Pelaajat olisivat pystyneet keräämään kokemuspisteitä käyttämälleen hahmolle ja avaamaan uusia passiivisia taitoja, jotka tehostavat sankarin nykyisiä kykyjä. Toukokuussa 2023, pelin kehittäjät kuitenkin peruivat suunnitelman PvE-tarinatilan toteuttamisen suhteen, peläten niiden vaikuttavan negatiivisesti PvP-elementteihin. Niinpä peliin toteutettiin tarinapohjaisia eventtejä ja PvE:nä pelattavia tarinatehtäviä, joita alettiin julkaista peliin kuudennelta kaudelta alkaen.

Helmikuussa 2026, kauden 20 päättyessä, Blizzard uudelleenbrändäsi pelin Overwatchiksi, ja alkoi keskittyä kokonaisen vuoden kestäviin tarinakaareihin, jotka käsittäisivät kuusi kautta yhtä narratiivia kohden, ensimmäisen tarinakaaren ollessa nimeltään ”Reign of Talon”. Ensimmäinen uudelleenbrändäyksen jälkeen julkaistu kausi myös nimettiin tämän johdosta kaudeksi 1.

Pelihahmot

Peli sisältää sekä alkuperäisen Overwatchin kaikki 32 hahmoa että uusia hahmoja. Lisäksi osaa vanhojen hahmojen luokituksista ja kyvyistä on muutettu. Kaksi uutta hahmoa, Sojourn ja Junker Queen, tulivat pelattaviksi beetatestauksen aikana. Ja kolmas uusi hahmo, Kiriko, pelin ensimmäisellä kaudella. Toiselta kaudelta alkaen on julkaistu yksi uusi hahmo vain niillä kausilla, joiden järjestysluku on parillinen (2., 4., jne.).

Pelin ensimmäinen uudelleenbrändäyksen jälkeinen kausi julkaisi helmikuussa 2026 poikkeuksellisesti viisi uutta hahmoa: Dominan, Anranin, Emren, Mizukin ja Jetpack Catin. Siitä lähtien peliin on ilmoitettu tulevan jokaisen uuden kauden yhteydessä aina yksi uusi hahmo.

Hahmot lajitellaan kolmeen ryhmään sekä useisiin alaryhmiin:

  • Damage (suom. vahingon tuottaja):
    • Flanker (suom. saartaja): Anran, Genji, Reaper, Shion, Tracer, Vendetta ja Venture
    • Recon (suom. tiedustelija): Echo, Freja, Pharah, Sierra ja Sombra
    • Sharpshooter (suom. tarkka-ampuja): Ashe, Cassidy, Hanzo, Sojourn ja Widowmaker
    • Specialist (suom. spesialisti): Bastion, Emre, Junkrat, Mei, Soldier: 76, Symmetra ja Torbjörn
  • Tank (suom. tankki):
    • Bruiser (suom. voimamies): Mauga, Orisa, Roadhog ja Zarya
    • Initiator (suom. alullepanija): D.Va, Doomfist, Hazard, Winston ja Wrecking Ball
    • Stalwart (suom. roteva): D.Mon, Domina, Junker Queen, Ramattra, Reinhardt ja Sigma
  • Support (suom. tuki):
    • Medic (suom. lääkintämies): Kiriko, Lifeweaver, Mercy ja Moira
    • Survivor (engl. selviytyjä): Brigitte, Doctrine, Illari, Juno, Mizuki ja Wuyang
    • Tactician (engl. taktikko): Ana, Baptiste, Jetpack Cat, Lúcio ja Zenyatta

Pelin hahmoilla on omat tarinansa ja he tulevat eri puolilta maailmaa.

  • Alankomaat – Sigma
  • Australia – Junker Queen, Junkrat ja Roadhog
  • Brasilia – Lúcio
  • Egypti – Ana ja Pharah
  • Etelä-Korea – D.Mon ja D.Va
  • Haiti – Baptiste
  • Horizon Lunar Colony (Kuu) – Winston ja Wrecking Ball
  • Intia – Domina ja Symmetra
  • Irlanti – Moira
  • Iso-Britannia – Tracer
  • Italia – Vendetta
  • Japani – Genji, Hanzo, Kiriko, Mizuki ja Shion
  • Kanada – Sojourn ja Venture
  • Kiina – Anran, Mei ja Wuyang
  • Meksiko – Sombra
  • Nepal – Ramattra ja Zenyatta
  • Nigeria – Doomfist
  • Numbani – Orisa
  • Peru – Illari
  • Ranska – Widowmaker
  • Red Promise Colony (Mars) – Juno
  • Ruotsi – Brigitte ja Torbjörn
  • Saksa – Reinhardt
  • Samoa – Mauga
  • Singapore – Echo
  • Skotlanti – Hazard
  • Sveitsi – Mercy
  • Tanska – Freja
  • Thaimaa – Lifeweaver
  • Turkki – Emre
  • Venäjä – Zarya
  • Yhdysvallat – Ashe, Cassidy, Reaper, Sierra ja Soldier: 76
  • Zimbabwe – Doctrine
  • Ei kansalaisuutta – Bastion ja Jetpack Cat

Rahoitus

Toisin kuin edeltäjänsä, Overwatch 2 on ilmaiseksi pelattava. Overwatch 2 luopuu myös loot box -järjestelmästä ja siirtyy battle pass -järjestelmään pelin rahoittamiseksi. Battle pass -järjestelmässä kerätään tasoja pelaamalla ja edetään polkua, josta avataan pelin esineitä tai muuta. Overwatch 2:ssa osa pelihahmoista on saatavissa vain maksullisille pelaajille.

Ääninäyttelijät

Pelattavat hahmot

 Cara Theobold … Tracer  
 Keith Ferguson … Reaper  
 Chloé Hollings … Widowmaker  
 Jen Cohn … Pharah  
 Darin de Paul … Reinhardt  
 Lucie Pohl … Mercy  
 Keith Silverstein … Torbjörn  
 Paul Nakauchi … Hanzo  
 Crispin Freeman … Winston  
 Feodor Chin … Zenyatta  
 Chris Metzen … Bastion (ääniefektit)  
 Anjali Bhimani … Symmetra  
 Dolya Gavanski … Zarya  
 Matthew Mercer … Cassidy  
 Fred Tatasciore … Soldier: 76  
 Jonny Cruz … Lúcio  
 Josh Petersdorf … Roadhog  
 Chris Parson … Junkrat  
 Charlet Chung … D.Va  
 Elise Zhang … Mei  
 Gaku Space … Genji  
 Aysha Selim … Ana  
 Carolina Ravassa … Sombra  
 Cherrelle Skeete … Orisa  
 Sahr Ngaujah … Doomfist  
 Genevieve O’Reilly … Moira  
 Matilda Smedius … Brigitte  
 Dee Bradley Baker … Hammond (ääniefektit)  
 Jonathan Lipow … Wrecking Ball  
 Jennifer Hale … Ashe, Jetpack Cat (ääniefektit)  
 Benz Antoine … Baptiste  
 Boris Hiestand … Sigma  
 Jeannie Bolet … Echo  
 Cherise Boothe … Sojourn  
 Leah de Neise … Junker Queen  
 Sally Amaki … Kiriko  
 Ramon Tikaram … Ramattra  
 Phuwin Tangsakyuen … Lifeweaver  
 Andre Cisneros … Illari  
 John Tui … Mauga  
 Valeria Rodriguez … Venture  
 Xanthe Hyunh … Juno  
 Conor McLeod … Hazard  
 Olivia Le Andersen … Freja  
 Howard Wang … Wuyang  
 Chiara Preziosi … Vendetta  
 Taj Atwal … Domina  
 Fareeha Andersen … Anran  
 Kerem Erdinc … Emre  
 Julian Cihi … Mizuki  
 Khaya Fraites … Sierra  
 Mariko Baika … Shion  
 LilyPichu … D.Mon  
 Tashinga Bepete … Doctrine  

Muut hahmot

 Max Mittelman … TS-1 -robotit
  Sendhil Ramamurthy … Tekhartha Mondatta
  Stéphane Cornicard … Maximilien
 

Read next

In 25 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article