factograf
FI

Meriadoc Rankkibuk

Meriadoc Rankkibuk (engl. Meriadoc Brandybuck), tuttavallisemmin Merri, on kuvitteellinen hahmo J.R.R. Tolkienin fantasiaromaanissa Taru sormusten herrasta.

Hahmo

Merri syntyi 2982 Kolmatta Aikaa. Hän oli Saradoc Rankkibukin, Bukinmaan Herran, ja Esmeralda Tukin ainoa lapsi. Esmeralda oli Paladin Tukin nuorempi sisar, ja näin ollen Merri on Pippinin serkku. Merri on hobitti ja yksi Frodo Reppulin läheisimmistä ystävistä; hän on myös Frodolle sukua monin tavoin.

Merri pitää veneistä ja poneista ja on suuresti kiinnostunut Keski-Maan kartoista. Hän on hobiteista tarkkanäköisin ja älykkäin: esimerkiksi ennen Bilbo Reppulin lähtöä Hobittilasta Frodon lisäksi ainoastaan Merri tiesi Sormuksesta ja sen voimasta. Tarinan alussa Merri kokoaa muiden hobittien tavarat ja huolehtii poneista. Hautakeroilta hän saa Westernessessä taotun miekkansa, josta on suurta hyötyä matkan edetessä.

Rooli kirjassa

Merri vartioi Repunpäätä Bilbon juhlien jälkeen suojellen Frodoa useilta ja usein epätoivotuilta vierailta. Merri on myös Samin, Pippinin, Fredegar Bolgerin (Pullan) ja itsensä perustaman, Frodoa auttavan ”salaliiton” taustavoima. Seurueen päästyä Rivendelliin Merri tutkiskelee karttoja ja suunnittelee mahdollista reittiä. Hänen osansa Sormuksen Saattueessa on pieni, ja aluksi Elrond aikoo lähettää hänet Pippinin kanssa kotiin.

Matkan aikana Sarumanin uruk-hai kaappaa Merrin ja Pippinin, ja Saattue hajoaa. Rohanissa hobitit kuitenkin pakenevat örkeiltä Fangornin metsään ja tapaavat entin, Puuparran. Merri ja Pippin ovat Puuparran seurassa ensin Entkäräjillä ja sittemmin Rautapihassa. Rautapihassa heistä tehdään portinvartijoita Sarumanin kukistuttua. Rautapihassa koittaa jälleennäkeminen, kun hobitit tapaavat neljä kumppanustaan Saattueesta – Aragornin, Gandalfin, Legolasin ja Gimlin – sekä Rohanin kuningas Théodenin. Merri joutuu eroon Pippinistä tämän lähtiessä Gandalfin kanssa Gondoriin.

Merri vannoo uskollisuutta kuningas Théodenille ja ryhtyy tämän aseenkantajaksi. Ilman päällikkönsä lupaa Merri lähtee sotajoukon mukaan Pelennorin kenttien taisteluun nuoren Dernhelmin viitan alla. Kun Nazgûlit saapuvat taisteluun ja Théoden loukkaantuu, Merri ja Dernhelm joutuvat kohtaavat Noitakuninkaan yksin. Merrin ystävä osoittautuu Éowyniksi, Rohanin Valkeaksi Neidoksi, kuninkaiden sukulaiseksi. Taistelussa Siivekästä Petoa ja Noitakuningasta vastaan Éowyn saa apua Merriltä: pisto polvitaipeeseen antaa Éowynille tarpeeksi aikaa surmata Noitakuningas. Taistelun jälkeen Pippin löytää Merrin pahasti loukkaantuneena. Hänet viedään Parannuksen Tarhaan, missä Aragorn parantaa Merrin sairaudesta, jonka Noitakuninkaan iskeminen aiheutti.

Urhoollisuudestaan taistelussa Rohanin uusi kuningas Éomer kohottaa Merrin Markin ritariksi. Virranvarren Taistelussa Konnussa Merri taistelee etulinjassa ja käyttää Markin Torvea, jonka hän sai Éowyniltä erolahjaksi. Kontuun palaamisen jälkeen Merri ja Pippin ovat ylivoimaisesti kookkaimpia hobiteista, suurempia kuin itse Härkäräikkä Tuk. Tämä johtuu enttien vesistä, joita he olivat juoneet runsain määrin matkansa aikana.

Myöhemmät vaiheet

Kolmannen Ajan jälkeen Merri nai Estella Bolgerin, ja hänestä tulee Bukinmaan Herra sekä Konnun historoitsija. He saavat yhden pojan. 102-vuotiaana Merri lähtee Pippinin kanssa matkalle Rohaniin ja Gondoriin, ja kuolee siellä noin 64 Neljättä Aikaa. Heidät haudataan Aragornin vierelle.

Esiintyminen sovituksissa

Ralph Bakshin vuonna 1978 ensi-iltansa saaneessa animaatioversiossa Merriä ääninäyttelee Simon Chandler, ja vuoden 1980 animaatioelokuvassa The Return of the King Merrin äänenä toimii radioääni Casey Kasem. BBC:n vuoden 1981 radiokuunnelmassa Merri ääninäyttelee Richard O’Callaghan. Suomalaisessa Hobitit-televisiosarjassa (1993) hahmoa esittää Jarmo Hyttinen.

Eroavaisuudet elokuvatrilogiassa

Peter Jacksonin ohjaamassa Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogiassa (2001–2003) Merriä esittää Dominic Monaghan. Rooliin tehtiin muutoksia, jotta hahmo saataisiin paremmin esiin. Kirjassa Merri matkustaa edeltä Bukinmaahan valmistelemaan Frodon uutta asuntoa. Hän ei siis ole paikalla, kun hobitit ensi kertaa kohtaavat Mustan Ratsastajan. Eokuvassa Merri sen sijaan esitellään samaan aikaan Pippinin kanssa. Myös vuoden 1978 animaatioelokuvassa roolia muutettiin hieman: Merri jätettiin sisälle Pomppivaan Poniin todistamaan Frodon Sormuksen käyttöä.

Kirjassa Puuparta esittelee Merrin ja Pippinin Entkäräjille, mutta entit itse päättävät hyökätä Rautapihaan. Kaksi tornia -elokuvassa entit eivät sen sijaan halua hyökätä, vaan Merri ja Pippin joutuvat suostuttelemaan heidät sotaan. Kirjassa Merri murtaa kätensä puolustaessaan Éowyniä Pelennorin kentillä eikä hän siksi ole taistelukunnossa lähteäkseen Aragornin mukaan Mustalle Portille. Elokuvassa hänen vammansa on vähäisempi, joten hän on mukana viimeisessä taistelussa.

Aiheesta muualla

  • Meriadoc Rankkibuk (Meriadoc Brandybuck) Taru sormusten herrasta -wikissä (englanniksi)

Read next

In 35 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article