factograf
FI
Sign in

brittiläinen muotitoimittaja ja elokuvapukusuunnittelija

Marit Allen

Key facts

syntymäaika17. syyskuuta 1941
kuolinaika26. marraskuuta 2007
ammattijournalisti, kustannustoimittaja, puvustaja
syntymäpaikkaCheshire
kuolinpaikkaSydney

Marit Allen (17. syyskuuta 1941 – 26. marraskuuta 2007) oli brittiläinen muotitoimittaja ja elokuvapukusuunnittelija. Yli 30 vuotta kestäneellä urallaan hän suunnitteli pukuja esimerkiksi elokuviin Pieni kauhukauppa, Herrasmieshuijarit, Dead Man, Rakkautta koleran aikaan ja Pariisin varpunen – Edith Piaf.

Allenin ura muodin parissa alkoi vuonna 1961, kun hän pääsi harjoittelijaksi Queen-lehteen. Vuonna 1963 hän siirtyi Ison-Britannian Vogueen, jossa hän toimi kymmenen vuoden ajan. Ohjaaja Nicolas Roeg suostutteli Allenin mukaan elokuviin ja hän toimikin muutamissa Roegin elokuvissa puvustajana. Hän teki yhteistyötä myös taiwanilaisen elokuvaohjaajan Ang Leen kanssa, ja Allen toimi pukusuunnittelijana Leen ohjaamissa elokuvissa Paholaisen satulassa, Hulk ja Brokeback Mountain.

Allen menehtyi 66-vuotiaana aivoaneurysmaan Sydneyssä, Australiassa.

Aiheesta muualla

  • Marit Allen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)

Read next

In 12 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article