factograf
FI

kaupunki Itävallassa

Linz

Linz

Key facts

väkiluku211 944
pinta-ala95,99km²
esiintymä kohteestasuuri kaupunki, Itävallan kunta
valtioItävalta
korkeus merenpinnasta270m
hallituksen johtajaDietmar Prammer

Linz on Itävallan kolmanneksi suurin kaupunki Wienin ja Grazin jälkeen. Se on Ylä-Itävallan osavaltion pääkaupunki. Siellä asui vuonna 2014 193 814 asukasta.

Linz toimi Euroopan kulttuuripääkaupunkina 2009.

Linz sijaitsee Tonavan varrella 160 km Wienistä länteen, lähellä Saksan ja Tšekin rajaa.

Linz on laajentunut kaistaleelle Tonavan ja sen sivujoen Traunin välissä, kunnes rakennusmaasta alkoi tulla pulaa. Vuosituhannen vaihteessa keskustan kaakkoispuolelle suunniteltiin SolarCity, uusi lähiö, jonka tavoitteena oli ympäristöystävälliset ratkaisut.

Historia

Linz oli alkujaan roomalaisten linnoitus nimeltä Lentia. Siitä tuli merkittävä kauppapaikka keskiajalla. Siitä tuli maakunnan merkittävin kaupunki 1400-luvulla, kun keisari Fredrik III asui siellä. Roomalaiskatolinen piispan istuin on ollut Linzissä vuodesta 1785.

Teollistuminen alkoi 1800-luvulla, kun kaupunkiin rakennettin suuri telakka ja veturitehdas.

Adolf Hitler kävi koulua Linzissä, mutta ei koskaan asunut kaupungissa. Kun Itävalta liittyi Saksaan, Hitler alkoi tehdä suurisuuntaisia suunnitelmia kaupungin kehittämiseksi. Niistä ehdittiin toteuttaa Tonavan yli kulkeva Nibelungen-silta ja sen päässä olevat symmetriset suurrakennukset. Suuri taidemuseo jäi toteuttamatta.

Talous

Kaupunki on merkittävä teollisuuskaupunki ja tärkeä liikenneristeys, ja siellä on muun muassa Itävallan suurin jokisatama. Kaupungissa on myös yliopisto vuodesta 1966. Linz on myös tärkeä teollisuuskeskus, jossa on mm. metalli-, kone- ja kemianteollisuutta.

Linzin työpaikat vetävät väkeä myös muualta: vuonna 2009 siellä oli 200 000 työpaikkaa joissa kävi 90 000 työmatkalaista kaupungin ulkopuolelta.

Natsit perustivat kaupunkiin asetehtaan, joka perustettiin 1946 uudestaan nimellä Voest Alpine. Sen laadukasta terästä tuottava tehdas työllistää nykyisin yli 40 000 ihmistä.

Väestö

Vuoden 2011 laskennassa kaupungissa oli lähes 190 000 asukasta, vuonna 2019 arviolta 205 700.

Ystävyyskaupungit

Linzillä on 20 ystävyyskaupunkia:

Kuvagalleria

Linzin pääaukio (Hauptplatz), jossa raitiovaunulinja 1 ja monumentti Dreifaltigkeitssäule
Linzin pääaukio (Hauptplatz), jossa raitiovaunulinja 1 ja monumentti Dreifaltigkeitssäule
Linzin pääaukio talvella. Pyhän kolminaisuuden pylväs ja kaupungintalo.
Linzin pääaukio talvella. Pyhän kolminaisuuden pylväs ja kaupungintalo.
Taubermarkt, Linz
Taubermarkt, Linz
Linzin pääaukio
Linzin pääaukio
Generali-rakennus Linzissä, Adalbert-Stifter-Platz 2
Generali-rakennus Linzissä, Adalbert-Stifter-Platz 2
Linz
Linz
6 images

Lähteet

  • Stadt Linz
  • Linz

Viitteet

1980-luku
1990-luku
2000-luku
2010-luku
2020-luku

Read next

In 124 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article