factograf
FI
Sign in

Kazo

Kazo

Key facts

väkiluku110 622
pinta-ala133km²
esiintymä kohteestakaupunki Japanissa, suuri kaupunki
valtioJapani
luomisajankohta23. maaliskuuta 2010
sijaitsee hallinnollisessa alueyksikössäSaitaman prefektuuri

Kazo (jap. 加須市, Kazo-shi) on Japanin kaupunki Honshūn saarella Kantōn alueella Saitaman prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin koillisosassa Tonejoen alluviaalitasangolla. Pohjoisessa kaupunki rajautuu Gunman, Tochigin ja Ibarakin prefektuureihin. Kazossa on 112 925 asukasta (elokuussa 2020) ja sen pinta-ala on 133,30 neliökilometriä.

Kazo kehittyi Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla markkinapaikkana ja postiasemana (shukuba) tärkeät Nakasendō- ja Nikkō-kaidō-tiereitit toisiinsa yhdistäneen tien varrella. Perinteisiä elinkeinoja ovat aojima-kankaan kudonta, koinobori-tuulipussien valmistus sekä judo- ja kendōtarvikkeiden tuotanto. Ympäröivä maaseutu on viljavaa, ja siellä tuotetaan riisin lisäksi vihanneksia, kuten kurkkuja, tomaatteja ja munakoisoja. Kazon kaupunki perustettiin vuonna 1954 liittämällä yhteen Kazon ja Fudōokan maaseutukaupungit sekä kuusi kyläkuntaa. 1970-luvulta lähtien kaupunkiin on sijoittunut myös teollisuutta, kuten autonosien valmistusta, kemianteollisuutta ja korkeateknologista teollisuutta. Kaupunki laajeni huomattavasti vuonna 2010, kun siihen yhdistettiin Kisain, Kita-Kawaben ja Ōtonen maaseutukaupungit.

Kazon rakennettuun kulttuuriperintöön kuuluvat esimerkiksi Sōgan-jin eli Kazo Fudō-sonin ja Honei-jin buddhalaiset temppelit sekä Tamashiki-jinjan šintolainen pyhäkkö, joka tunnetaan kagura-tanssiperinteestään. Kazoa palvelevat Tōbu-rautateiden Isesaki-linja ja Nikkō-linja.

Kuvia

Heisein kansainvälinen yliopisto
Heisein kansainvälinen yliopisto
Kazon kaupungintalo
Kazon kaupungintalo
Kazon rautatieasema
Kazon rautatieasema
Kazon kantakaupunki vuoden 1990 ilmakuvassa
Kazon kantakaupunki vuoden 1990 ilmakuvassa
4 images

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kazo Wikimedia Commonsissa
  • Kaupungin internetsivut (japaniksi)


Read next

In 38 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article