factograf
FI

kaupunki Kantōn alueella, Japanissa

Jokohama

Jokohama

Key facts

väkiluku3 757 630
pinta-ala438km²
esiintymä kohteestaJapanin viralliset suurkaupungit, kaupunki Japanissa
valtioJapani
luomisajankohta1. huhtikuuta 1889
korkeus merenpinnasta24m

Jokohama (jap. 横浜市, Yokohama-shi) on Japanin suurin kunta 3 650 000 asukkaallaan. Jokohama sijaitsee Kanagawan prefektuurissa, Tyynen valtameren rannalla noin 30 km Tokiosta etelään ja muodostaa yhdessä Tokion, Chiban ja Kawasakin kanssa maailman suurimman yhtenäisen kaupunkialueen Suur-Tokion, jossa asuu noin 38 miljoonaa ihmistä (YK:n arvio vuodelta 2016). Jokohama on yksi Japanin virallisista suurkaupungeista.

Jokohama on merkittävä satamakaupunki ja teollisuuskeskus. Kaupungissa sijaitsevat muun muassa Nissanin, Isuzun ja Keikyūn pääkonttorit. Jokohamassa sijaitsee myös useita nähtävyyksiä, joista suosituimpia on vuonna 1859 perustettu kiinalaiskaupunki eli Chūkagai. Jokohamassa sijaitsee myös 70-kerroksinen Yokohama Landmark Tower, jonka 69. kerros sijaitsee 273 metrin korkeudessa ja sen Sky Garden on avoinna yleisölle. Siellä sijaitsee myös Nissan-stadion-urheilustadion.

Hallinto

Jokohaman kaupungissa lainsäädäntövaltaa käyttää 86-jäseninen Jokohaman kaupunginvaltuusto ja toimeenpanovaltaa Jokohaman pormestari. Kaupunginvaltuuston jäsenet valitaan jokaisesta 18 suuralueesta, ja kunkin suuralueen valitsemien jäsenten määrä määräytyy sen asukasluvun perusteella. Kaupunginvaltuuston jäsenet valitaan nelivuotiskausille. Kaupunginvaltuusto ja pormestari valvovat ja säännöstelevät toistensa toimintaa.

Aluejako

Jokohaman suuralueet
Jokohaman suuralueet

Jokohaman kaupunki jakautuu 18 suuralueeseen (jap. 区, ku). Niistä asukasluvultaan suurin on Kōhoku-ku, pinta-alaltaan vuorostaan Totsuka-ku. Kaupungin ydinalueen muodostavat Naka-ku ja Nishi-ku.

Jokohaman suuralueet
Nimi Japaniksi Pinta-ala (km²) Asukasluku (2017) Väestötiheys (as./km²)
Aoba-ku 青葉区 35,06 308 310 8 794
Asahi-ku 旭区 32,78 248 285 7 574
Hodogaya-ku 保土ヶ谷区 21,81 204 367 9 370
Isogo-ku 磯子区 19,02 162 743 8 556
Izumi-ku 泉区 23,56 154 472 6 557
Kanagawa-ku 神奈川区 23,59 235 184 9 970
Kanazawa-ku 金沢区 30,68 203 874 6 645
Kōhoku-ku 港北区 31,37 340 364 10 850
Kōnan-ku 港南区 19,86 217 305 10 942
Midori-ku 緑区 25,42 179 221 7 050
Minami-ku 南区 12,63 194 685 15 414
Naka-ku 中区 20,85 147 207 7 060
Nishi-ku 西区 6,98 97 596 13 982
Sakae-ku 栄区 18,55 123 010 6 631
Seya-ku 瀬谷区 17,11 125 388 7 328
Totsuka-ku 戸塚区 35,70 274 724 7 695
Tsurumi-ku 鶴見区 32,38 281 168 8 683
Tsuzuki-ku 都筑区 27,88 210 219 7 540

Kansainvälinen yhteistyö

Jokohamalla on kahdeksan ystävyys- tai sisarkaupunkia ympäri maailmaa. Niiden kanssa tehdään yhteistyötä esimerkiksi urheilun, kulttuurin ja teknologian alueilla:

Lisäksi Jokohaman satamalla on useita ystävyys-, sisar- tai yhteistyösatamia: Oaklandin satama, Vancouverin satama, Shanghain satama, Dalianin satama, Hampurin satama ja Melbournen satama.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jokohama Wikimedia Commonsissa
  • Matkaopas aiheesta Yokohama Wikivoyagessa (englanniksi)
  • Kaupungin verkkosivusto (englanniksi)

Read next

In 148 languages

SuomiадыгабзэAfrikaansአማርኛaragonésÆngliscالعربيةمصرىasturianuazərbaycancaتۆرکجهбашҡортсаBasa Baliбеларуская (тарашкевіца)беларускаябългарскиবাংলাབོད་ཡིགbrezhonegbosanskicatalàнохчийнCebuanoChamoruᏣᎳᎩTsetsêhestâheseکوردیčeštinaCymraegdanskDeutschdolnoserbskiडोटेलीཇོང་ཁeʋegbeΕλληνικάEnglishEsperantoespañoleestieuskaraفارسیføroysktfrançaisNordfriiskGaeilgegalego𐌲𐌿𐍄𐌹𐍃𐌺Hausaעבריתहिन्दीhrvatskimagyarհայերենBahasa IndonesiaInterlingueIñupiatunIdoíslenskaitaliano日本語JawaქართულიGĩkũyũқазақша한국어RipoarischkurdîкомикыргызчаLatinaLugandaລາວlietuviųlatviešuमगहीмокшеньMalagasyолык марийMāoriмакедонскиമലയാളംмонголमराठीBahasa MelayuMaltiမြန်မာဘာသာэрзяньمازِرونیNederlandsnorsk nynorsknorskChi-ChewaoccitanиронਪੰਜਾਬੀpolskiPiemontèisپنجابیΠοντιακάپښتوportuguêsRuna SimiromânăрусскийIkinyarwandaсаха тылаᱥᱟᱱᱛᱟᱲᱤsarduScotssrpskohrvatski / српскохрватскиසිංහලSimple Englishslovenčinaslovenščinaсрпски / srpskiSiSwatiSundasvenskaKiswahiliślůnskiதமிழ்тоҷикӣไทยTagalogSetswanatoki ponaTok PisinTürkçeтатарча / tatarçachiTumbukaTwiئۇيغۇرچە / Uyghurcheукраїнськаاردوoʻzbekcha / ўзбекчаvepsän kel’Tiếng ViệtVolapükWinarayWolof吴语ייִדישZeêuws文言閩南語 / Bân-lâm-gí粵語中文

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article