factograf
FI
Sign in

kaupunki Syyriassa

Idlib

Idlib

Key facts

väkiluku165 000
pinta-ala23km²
esiintymä kohteestakaupunki, suuri kaupunki
valtioSyyria
korkeus merenpinnasta500m
Bysanttilaisen temppelin jäänteitä Idlibissä (antiikin Ruweiha).
Bysanttilaisen temppelin jäänteitä Idlibissä (antiikin Ruweiha).

Idlib (arab. ادلب‎‎, Idlib; myös Edlib tai Idleb) on kaupunki Syyrian luoteisosassa. Kaupunki on Idlibin maakunnan keskus. Vuoden 2004 väestönlaskennassa kaupungin väkiluku oli 98 791 asukasta.

Syyrian pääkaupunki Damaskos on linnuntietä noin 270 kilometriä etelään, Aleppo noin 55 kilometriä koilliseen ja Turkin raja lähimmillään noin 25 kilometrin päässä lännessä.

Kaupunki sijaitsee Aleppon ja Latakian välissä. Se on tärkeä tekstiilituotannon keskus ja yksi Syyrian maataloustuotannon kärkialueita. Päätuotteisiin kuuluvat puuvilla, vilja, oliivit, viikunat, viinirypäleet, tomaatit, seesami ja mantelit. Lisäksi kehruuteollisuutta ja oliiviöljyn puristamoja.

Maaliskuussa 2015 uutisoitiin islamistiryhmien muodostaman Jaish al-Fatahin vallanneen yhteistoimin strategisesti tärkeänä pidetyn Idlibin kaupungin. Sittemmin kaupungin hallinta on keskittynyt erityisesti Syyrian opposition sotilaalliselle järjestölle, Vapaan Syyrian armeijalle, joka onnistui häätämään Isisin joukot kaupungista. Järjestö oli vastaavasti ajanut Isisin helmikuussa 2015 pois Alepposta. Aikaisemmin al-Qaidaan liitetty Hayat Tahrir al-Šam eli entinen al-Nusran rintama valtasi Idlibin Ahrar al-Sham -ryhmän taistelijoiden vetäydyttyä kaupungista heinäkuussa 2017.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Idlib Wikimedia Commonsissa
  • Abdallah Suleiman Ali: Jabhat al-Nusra competes with Ahrar al-Sham in Idlib (10.7.2015) (englanniksi) (al-monitor.com)

Read next

In 64 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article