factograf
FI

Hans Assmann

Key facts

syntymäaika9. joulukuuta 1923
kuolinaika19. kesäkuuta 1998
ammattivakooja

Hans Assmann (9. joulukuuta 1923 Saksa – 19. kesäkuuta 1998 Danderyd, Ruotsi) oli Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla asunut, alkujaan saksalainen, myöhemmin Suomen kansalainen, joka on liitetty useisiin Suomen tunnetuimpiin yhä ratkaisematta oleviin henkirikoksiin.

Entinen rikoskomisario ja Alibin päätoimittaja Matti Paloaro ja neurologian professori Jorma Palo esittivät kirjoissaan Bodomin arvoitus (Palo, 2003) ja Luottamus tai kuolema! Hans Assmannin arvoitus (Paloaro & Palo 2004), että Assmann liittyisi selvittämättömiin murhiin, muun muassa Kyllikki Saaren murhaan, mikä poliisin mukaan ei pidä paikkaansa ja Bodominjärven murhiin. Häntä on epäilty myös KGB:n vakoilijaksi.

Toinen maailmansota

Assmann oli kertomansa mukaan vannoutunut kansallissosialisti, joka toimi jo 18-vuotiaana Waffen-SS-joukoissa. Hän aloitti vuonna 1942 19-vuotiaana Auschwitzin keskitysleirissä vartijana.

Toimittuaan yli kaksi vuotta keskitysleirivartijana Assmann rakastui Heidiin, juutalaisnaiseen, jonka kanssa hän suunnitteli karkaamista leiristä. Asiasta kuitenkin saatiin vihiä, ja Assmann komennettiin itärintamalle Wehrmachtin joukkoihin.

Itärintamalla hänen rykmenttinsä joutui vuonna 1944 puna-armeijan saartamaksi ja lopulta Assmann joutui neuvostoliittolaiselle sotavankileirille. Ennen joutumistaan leirille hän otti kaatuneen asetoverinsa, vääpeli Mart Assenbachin, sotilaspassin ja käytti tämän henkilöllisyyttä, sillä entisenä SS-miehenä ja keskitysleirinvartijana hänet olisi teloitettu.

Lähteet

  • Karhusaari, Anneli: Kyllikin surma, Kustannusliike Anneli 2009. ISBN 978-952-5831-05-4

Viitteet

Read next

In 3 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article