factograf
FI
Sign in

Hadano

Hadano

Hadano (jap. 秦野市, Hadano-shi) on Japanin kaupunki Honshūn saarella Kantōn alueella Kanagawan prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin länsiosassa. Kaupunki on rakentunut Hadanon allaslaaksoon, jota ympäröivät Tanzawavuoret. Hadanossa on 164 425 asukasta (heinäkuussa 2020) ja sen pinta-ala on 103,76 neliökilometriä.

Edo-kaudella Hadano kehittyi markkinapaikkana ja Yagurazawa-ōkan-tiereitin postiasemana. Tärkeäksi elinkeinoksi nousi kauden puolivälin jälkeen tupakan viljely ja kauppa. Tupakan valmistus teollistui Meiji-kaudella ja jatkui 1980-luvulle saakka. Sittemmin kaupungin pohjoisosiin on rakennettu erityyppistä teollisuutta. Kaupungissa on pitkään tuotettu myös sakea. Kaupunkioikeudet Hadano sai kuntaliitoksen yhteydessä vuonna 1955. Kaupunkiin kuuluvilla maaseutualueilla viljeltiin aiemmin maapähkinöitä, nykyisin vihanneksia ja koristekukkia.

Hadanon nähtävyyksiä ovat Tanzawavuorten luonnonalueet, kuten Shinseijärvi ja Kōbōvuori ympäristöineen. Osa kaupungin alueesta kuuluu Tanzawan–Ōyaman puolikansallispuistoon. Kaupungin itäosassa toimii Tsurumaki-onsenin kuuma lähde. Hadanoon on sijoittunut myös Sophia-yliopiston kampus. Kaupunkia palvelee Odakyū-rautateiden Odawara-linja.

Kuvia

Näkymä Hadanoon Kunugivuorelta
Näkymä Hadanoon Kunugivuorelta
Hadanon kaupungintalo
Hadanon kaupungintalo
Izumo-taisha Sagami-bunshi
Izumo-taisha Sagami-bunshi
Kōbōvuori
Kōbōvuori
4 images

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hadano Wikimedia Commonsissa
  • Kaupungin internetsivut (japaniksi)


In 45 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article