Enso

Ennen toista maailmansotaa Enso kuului Suomelle, ja yhdessä Imatran sekä siihen nykyisin kuuluvien Tainionkosken ja Vuoksenniskan kanssa se muodosti Vuoksenlaakson teollisuusalueen, jota monien tehtaidensa takia nimitettiin myös Suomen Ruhriksi. Enso-nimi ei tuolloin ollut virallisesti käytössä paikannimenä; vuoteen 1945 asti tunnettiin vain Jääsken suurpitäjä, jonka läpi Vuoksi virtasi. Tehtaiden ympärille syntynyttä ja kasvanutta taajamaa oli kuitenkin ruvettu kutsumaan Ensoksi. Ensosta suunniteltiin kauppalaa. Suunnitelmaa ei ehditty toteuttaa ennen alueluovutusta, mutta kauppalaselvittelyyn palattiin sodan jälkeen ja suunnitellun Enson kauppalan sijasta perustettiin viereen Suomelle jääneelle alueelle Imatran kauppala 1948 Jääsken kunnalta jääneillä varoilla.^lähde?

Ensossa sijaitsivat aikoinaan Enso-Gutzeit Oy:lle kuuluneet suuret puunjalostustehtaat. Ensimmäisen puuhiomon Vuoksen rannalle perusti vapaaherra Carl August Standertskjöld vuonna 1889. Hän valitsi nimen Enso harkittuaan ensin nimeä Ensi, koska halusi korostaa, että kyseessä oli ensimmäinen Vuoksen vesivoimaa käyttävä yhtiö. Standertskjöld myi tehtaan Gutzeit-yhtiölle vuonna 1911. Enso oli 1920–1930-luvulla Suomen suurin teollisuuskeskittymä. Enso-Gutzeitin pääkonttori siirrettiin Ensoon vuonna 1927 ja yhtiö rakennutti myös ympäröivät asuinalueet. Enson voimalaitos käytti myös Suomen puolelle jääneen Vallinkosken tehon.

Talvisodan jälkeen solmitun Moskovan rauhansopimukseen liitetyssä kartassa Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja piirrettiin kulkemaan Enson läpi. Kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan halunnut jakaa taajamaa kahtia. Rajaneuvotteluiden yhteydessä käytiin pitkällinen neuvottelu siitä, saisiko Neuvostoliitto Enson itselleen. Neuvostojohdon järkähtämättömyys asiassa ratkaisi lopulta kiistan Suomen tappioksi. Tapa, jolla Enso joutui sotien jälkeen Neuvostoliitolle, oli suomalaisille harmillinen. Talvisodan aikainen ulkoministeri Väinö Tanner kertoi muistelmissaan: "Enson alueesta syntyi jo tällöin ensimmäinen erimielisyys. Rauhansopimukseen liitetyn kartan mukaan se selvästi kuului Suomen alueeseen, mutta venäläiset vaativat sitä itselleen. Myöhemmin kartta muutettiin venäläisten eduksi vetämällä Enson kohdalle tarpeellinen mutka."

Jatkosodan alkuvaiheessa suomalaiset valtasivat Enson takaisin, mutta Moskovan välirauhansopimuksessa 1944 se joutui jälleen Neuvostoliitolle.

Venäläisen nimensä Svetogorsk Enso sai vuonna 1948. Venäjällä Enso ja Jääski (Lesogorski) olivat erillisiä kunnallishallintoalueita vielä vuoden 2006 kunnallishallintouudistuksen jälkeenkin, mutta vuoden 2008 paikallisen kansanäänestyksen jälkeen Jääsken kaupunkikunta yhdistettiin Ensoon vuoden 2010 alusta.

Ennen toista maailmansotaa Enso oli osa laajempaa Jääsken kihlakuntaa ja sen Jääsken kuntaa. Jääsken kunnan asukasluku liki kaksinkertaistui vuosina 1920–1939. Asukkaita oli 10 512 (31.12.1920), 13 671 (31.12.1930 kaikkiaan kirkonkirjoissa tai siviilirekisterissä; joista läsnä olevia lähteestä riippuen 13 087 tai 13 055) ja 20 879 (31.12.1939 kirjoissa tai 20 814 henkikirjoitettu 1.1.1940).

Kaupungin asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennassa 15 981 ja kaupunkikunnan 20 272. Kaupunkikunnan asukkaisiin sisältyi väestölaskennan mukaan yhteensä 1 018 maaseutuasukasta (maaseutukylät). Enson kaupunkikuntaan sisältyivät Enson kaupungin lisäksi vuonna 2010 seuraavat taajamat:

• Jääski eli Lesogorski (kaupunkimainen taajama, entinen Jääsken kirkonkylä, 3 273 as. (2010))
• Järvenkylä eli Losevo (maaseututaajama)
• Seppälä eli Pravdino (maaseututaajama)

Pääartikkeli: Svetogorsk (yritys)

Kaupungissa toimii etenkin puunjalostus-, paperi- ja pakkausteollisuutta, ja siellä on myös suuria vesivoimalaitoksia: Suomen-aikainen Enson voimalaitos eli nykyinen Svetogorskaja GES (aiemmin Enso GES, GES-11) Ensossa ja Suomen-aikainen Rouhialan voimalaitos eli nykyinen Lesogorskaja GES (aiemmin Rouhiala GES, GES-10) Jääskessä.

Svetogorskin sellu- ja paperitehdas on yksi Venäjän suurimmista sellu- ja paperitehtaista: tehdasalueella toimivien sellu-, paperi- ja kartonkitehtaiden kokonaistuotantokapasiteetti lopputuotteiden osalta on yli 700 000 t/a (International Paper: 670 000 t/a ja Essity: 55 000 t/a).

Vuodesta 1998 lähtien Svetogorskin sellu- ja paperitehdas (ZAO International Paper, aiemmin OAO Svetogorsk) on ollut yhdysvaltalaisen International Paperin omistuksessa tehdasintegraatin sellutehtaan, hienopaperitehtaan ja sen vuonna 1983 käynnistetyn Valmetin toimittaman hienopaperikoneen (paperikone PM4) sekä kartonkitehtaan ja sen nestepakkauskartonkikoneen (kartonkikone BM1) osalta. Alkujaan vuonna 1975 käynnistynyt Voithin toimittama paperikone valmisti aiemmin neuvostoaikana sähkökaapelien eristyspaperia. Vuonna 2001 tehdas työllisti 3 000 henkeä.^lähde? International Paper on investoinut yli 750 miljoonaa dollaria Svetogorskin tehtaiden kehittämiseen vuoden 1998 jälkeen.

International Paperin omistuksessa olevien sellu- ja paperitehtaiden vieressä toimii pehmopaperia käsipyyhkeisiin ja WC-papereihin valmistava tehdas, jonka jalostustoiminnot sijaitsevat Antreassa eli Kamennogorskissa. Paikkakunnan uusin paperikone, Valmetin vuonna 1985 toimittama pehmopaperikone eriytettiin tehdaskokonaisuudesta Svetogorsk-Tissueksi ja myytiin ruotsalaiselle pehmopaperinvalmistajalle Svenska Cellulosa Aktiebolagetille (SCA), jonka jakauduttua kahdeksi eri yhtiöksi sen hygienia- ja pehmopaperituotteita valmistaneet toiminnot kuuluvat nykyisin Essity-yhtiöön. Tehdas työllistää noin 300 henkeä Ensossa ja Antreassa.

Suomalaisella Walki Groupilla on vuonna 2012 avattu pakkausmateriaaleja valmistava tehdas Ensossa. Suomalaisista yrityksistä myös Mantsinen Group (OOO Mantsinen) toimii Ensossa.

Eri teollisuuden aloilla Ensossa toimivat lisäksi muun muassa yhdysvaltalaiseen teknologia-, suunnittelu- ja rakennusalan KBR, Inc.-konserniin (aiemmin Kellogg Brown & Root) kuuluva teollisuuden palveluja tarjoava KBR East (ZAO KBR Ist), rakennusyhtiö OOO Proxima Plus sekä meijeri OOO Molotshnyj zavod Losevo.

Jääskessä eli Lesogorskissa toimii joustopakkausvalmistaja NTL Packing (NTL Upakovka). Tehtaan toiminta on rakentunut alkujaan Suomen aikaisen Kuitu Oy:n pohjalta.

Kaupungin jalkapallojoukkue FK Svetogorets Svetogorsk pelasi aiemmin Venäjän kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla 2. divisioonan länsilohkossa. Kuuluisin joukkueessa pelannut pelaaja on Venäjän valioliigassa Zenit Pietarissa ja Espanjan Primera Divisiónassa eli LaLigassa Sevillan riveissä sekä Venäjän maajoukkueessa pelannut Aleksandr Keržakov. Kaudella 2000 hän pelasi Svetogorets Svetogorskin riveissä ja johdatti 18 maalillaan Svetogorskin luoteisen aluesarjan voittoon.

• Arponen, Antti O. ja Miettinen, Reijo: Enso: Jääsken pitäjän teollisuuskeskuksen elämää 1800-luvulta syksyyn 1944. Lappeenranta: Karjalan kirjapaino, 2002. ISBN 952-5200-32-9

• Epävirallinen sivu rucompany.ru (venäjäksi)
• Enson kaupunki Viipurin piirin sivulla (Arkistoitu – Internet Archive) (2005) (venäjäksi)
• Светогорск — история города и комбината (Arkistoitu – Internet Archive) Kaupungin ja tehtaan historiaa (venäjäksi)
• Enso — Svetogorsk, istorija goroda jaaski.ru (venäjäksi)

Viipurin piiri

Hallinnollinen keskus: Viipuri
Kunnat: Antrea (Kamennogorsk) | Enso (Svetogorsk) | Johannes (Sovetski) | Kivennapa (Pervomaiskoje) | Koivisto (Primorsk) | Kyyrölä (Krasnoselskoje) | Kähäri (Gontšarovo) | Makslahti (Glebytševo) | Raivola (Roštšino) | Tienhaara (Seleznjovo) | Uuras (Vysotsk) | Uusikirkko (Poljany) | Viipuri (Vyborg)