factograf
FI
Sign in

videopeli vuodelta 2021

Deathloop

Deathloop

Key facts

julkaisupäivä14. syyskuuta 2021
esiintymä kohteestavideopeli
lajityyppitoimintaseikkailupeli

Deathloop on Arkane Studiosin kehittämä ja Bethesda Softworksin julkaisema ensimmäisen persoonan ammuntapeli, joka on julkaistu vuonna 2021 PlayStation 5:lle ja Windowsille.

Pelaaminen

Peli on jatkuvasti toistuva päivä, joka toistuu kunnes pelaaja onnistuu murhaamaan kahdeksan kohdetta. Kohteet tunnetaan nimellä Visionaries ja peli sijoittuu Blackreefin saarelle, jossa on 1960-luvun tyyliä muodissa, arkkitehtuurissa ja teknologiassa. Päähenkilö on Colt, jonka on murhattava kohteensa ennen päivän päättymistä ja sitä varten on selvitettävä kohteiden yksityiskohdat.

Kehitys

Arkane Studiosin perustajan Raphaël Colantonion mukaan Deathloop syntyi, kun julkaisija Bethesda pyysi studiota laittamaan Dishonored-pelisarjansa tauolle ja kokeilemaan jotain uutta. Näiden uusien elementtien haluttiin olevan sellaisia, joista studio voisi oppia, kuten moninpeli, mikromaksuja, roguelike-elementtejä ja ympäristöjen kierrättämistä. Arkane päätti keskittyä näihin elementteihin, etenkin koska sen Austinin studio oli saanut valmiiksi Preyn roguelike-tyylisen Mooncrash-lisäosan.

Colantanion mukaan Deathloopista tuli lopulta vähintäänkin Dishonored 3:n kaltainen peli, kun projekti kasvoi ja muuntautui roguelike-tyyppiseksi kokonaisuudeksi. Peli kuitenkin piti sisällään monia alkujaan suunniteltuja uusia elementtejä, kuten moninpelin ja ympäristöjen uudelleenkäytön pienin muutoksin.

Vastaanotto

Peli on saanut IGN:n arvostelussa arvosanaksi täydet 10/10.

Peli on saanut GameSpotin arvostelussa arvosanaksi täydet 10/10.

Palkinnot

Peli on saanut The Game Awardsin palkinnot parhaasta ohjauksesta sekä parhaasta taiteellisesta ohjauksesta.

Peli on voittanut Critics' Choice Awardin Golden Joystick Awards -palkinnoissa.

Ääninäyttelijät

 Jason E. Kelley … Colt Vahn  
 Ozioma Akagha … Julianna Blake  
 Josh Zuckerman … Egor Sterling  
 Erika Ishii … Dr. Wenjie Evans  
 Marcela Lentz-Pope … Harriet Morse  
 Andrew Lewis Caldwell … Ramblin' Frank Spicer  
 Khoi Dao … Charlie Montague  
 Cherami Leigh … Fia Zborowska  
 H. Michael Croner … Aleksis "The Wolf" Dorsey  

Aiheesta muualla

  • Deathloop MobyGamesissa (englanniksi)
  • Deathloop Internet Movie Databasessa (englanniksi)

Read next

In 21 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article