factograf
FI
Sign in

Blow

Blow

Key facts

julkaisupäivä2001
esiintymä kohteestaelokuva
ohjaajaTed Demme
lajityyppielämäkertaelokuva

Blow on vuonna 2001 ensi-iltansa saanut Ted Demmen ohjaama draamaelokuva. Sen pääosissa ovat Johnny Depp, Penélope Cruz, Jordi Molla ja Ray Liotta. Elokuva perustuu todelliseen elämäntarinaan ja käsikirjoituksen pohjana käytettiin Bruce Porterin kirjaa BLOW: How a small-town boy made $ 100 million with the Medellin cocaine cartel and lost it all. Blow oli ohjaaja Demmen viimeinen elokuva ennen hänen ennenaikasta kuolemaansa.

Tarina kertoo yhdysvaltalaisesta George Jungista joka "toi" kokaiinin Yhdysvaltain markkinoille.

Jung kasvoi köyhässä, vanhempien riitojen repimässä perheessä. Kasvettuaan aikuiseksi Jung muutti 1960-luvun Kaliforniaan ja tutustui marihuanaan, jota alkoi tovereidensa kanssa myydä. Bisnes kasvoi ja rahaa alkoi kertyä, mutta pian Jung jäi Yhdysvaltain rajalla kiinni salakuljettamisesta ja joutui vankilaan. Siellä hän tutustui Diego Delgadoon, joka sai Jungin yhteistyökumppanikseen kokaiinikaupankäyntiin. Vankilasta päästyään he tutustuivat rikollispomo Pablo Escobariin, ja aloittivat kokaiinin välittämisen Yhdysvaltojen markkinoille. Jung rikastui, mutta menetti lopulta rahansa, ammattinsa sekä perheensä ja päätyi vankilaan.

Elokuvan sivuosissa näyttelevät muun muassa Rachel Griffits, Franka Potente, Paul Reubens, Max Perlich, Cliff Curtis ja Ethan Suplee.

Näyttelijät

 Johnny Depp  …  George Jung  
 Penélope Cruz  …  Mirtha Jung  
 Franka Potente  …  Barbara Buckley  
 Rachel Griffiths  …  Ermine Jung  
 Paul Reubens  …  Derek Foreal  
 Jordi Mollà  …  Diego Delgado  
 Cliff Curtis  …  Pablo Escobar  
 Miguel Sandoval  …  Augusto Oliveras  
 Ethan Suplee  …  Tuna  
 Ray Liotta  …  Fred Jung  
 Kevin Gage  …  Leon Minghella  
 Max Perlich  …  Kevin Dulli  
 Jesse James  …  nuori George Jung  
 Miguel Pérez  …  Alessandro  
 Dan Ferro  …  Cesar Toban  
 Tony Amendola  …  Sanchez  
 Bobcat Goldthwait  …  Mr. T  
 Michael Tucci  …  Dr. Bay  
 Monet Mazur  …  Maria  
 Lola Glaudini  …  Rada  
 Jennifer Gimenez  …  Inez  
 Emma Roberts  …  nuori Kristina Jung  
 Jaime King  …  Kristina Jung  
 Charles Noland  …  Jack Stevens  

Read next

In 26 languages

Text from Wikipedia, CC BY-SA 4.0 · Source article