Argonautika

Teoksen synty

Apollonios Rhodoslaisesta tiedetään vain vähän. Hän oli todennäköisesti kotoisin Aleksandriasta, vietti aikaa Rhodoksella, oli Kallimakhoksen oppilas ja toimi Aleksandrian kirjaston ylikirjastonhoitajana. Koska hänen virkakautensa katsotaan ajoittuneen ennen Eratosthenesta, se sijoittuu todennäköisesti noin vuosille 270–245 eaa.

Argonauttien tarina oli kerrottu jo aiemmin ennen Apolloniosta usein sekä runo- että proosamuodossa, ja Argonautikan skolioissa mainitaan monien kirjoittajien nimet, vaikka heidän teoksensa ovat kadonneet. Tunnetuin varhaisempi kertomus, joka on säilynyt, on Pindaroksen neljäs pytholainen oodi, josta Apollonios on ottanut monia yksityiskohtia. Apollonios kokosi eepoksensa aineiston Aleksandrian kirjastosta, ja hänen skoliasteillaan on tapana tarkoin osoittaa, mistä lähteistä hän on kulloinkin ammentanut kertomuksensa.

Nykyisin Argonautika on yksi vain kolmesta ajalta ennen Rooman keisariaikaa säilyneestä kreikkalaisesta eepoksesta Homeroksen Iliaan ja Odysseian ohella. Sen vastaanotto on vaihdellut eri aikoina: antiikin aikana Apolloniosta pidettiin huolellisena mutta Homerokseen verrattuna heikompana runoilijana, ja pitkään teosta pidettiin lähinnä oppineena mutta keinotekoisena hellenistisen kauden tuotteena. Nykytutkimuksessa Argonautikaa on kuitenkin arvioitu uudelleen, ja sitä pidetään nykyisin omaperäisenä teoksena, joka yhdistää aiemman kirjallisen perinteen hellenistisen maailman esteettisiin ja kulttuurisiin kysymyksiin.

Aleksanteri Suuren valloitusten myötä alkaneella hellenistisellä kaudella kreikkalainen maailma muuttui ratkaisevasti: kaupunkivaltioiden sijaan syntyi laajoja imperiumeja, ja kulttuurinen painopiste siirtyi Aleksandriaan. Kirjallista menneisyyttä alettiin kerätä, säilyttää ja tutkia, mistä kaupungin Museion kirjastoineen on keskeinen esimerkki. Hellenistiset runoilijat kohtasivat valtavan perinnön ja pyrkivät muokkaamaan sitä uudella tavalla. Aika oli sellainen, että kirjailijat olivat taipuvaisempia kommentoimaan menneisyyden teoksia kuin tuottamaan omaperäistä kirjallisuutta. Kirjallisuus oli ikään kuin tekemässä inventaariota itsestään. Homerosta toki ihailtiin kaikkien suulla, mutta häntä ihailtiin enemmän kuin jäljiteltiin. Eeppinen runous oli poissa muodista, ja tältä kaudelta tunnetaan monia epigrammeja – osa Kallimakhoksen kirjoittamia – jotka kohdistuvat niin sanottuja ”kyklisiä” runoilijoita vastaan; tällä tarkoitettiin tuolloin niitä, jotka jatkuvasti viljelivät eeppiselle runoudelle ominaisia kuluneita ja tavanomaisia epiteettejä ja sanontoja. Kallimakhos oli täysin aikansa hengen mukainen julistaessaan, että ”suuri kirja” on ”suuri paha”, ja pyrki rajaamaan runollisen toiminnan mahdollisimman kapeaksi sekä aiheen että laajuuden osalta. Theokritos oli hänen kanssaan samaa mieltä sekä periaatteessa että käytännössä.

Robinson Ellis on tiivistänyt aleksandrialaisen kirjallisen tyylin piirteet seuraavasti: ”Muodon ja mitan täsmällisyys, sanaston hienostuneisuus, oppineisuus, joka usein rappeutuu pedanteriaksi ja hämäryydeksi, sekä päättäväinen kaiken arkisen välttäminen aiheessa, tunteessa ja viittauksissa.” Nämä piirteet ovat selvemmin nähtävissä Kallimakhoksella kuin Apollonioksella, mutta ne ovat epäilemättä havaittavissa myös jälkimmäisellä. Apollonios näyttää kirjoittaneen Argonautikan osin uhmakkuudesta, osoittaakseen kykenevänsä eeppiseen runouteen. William H. Race luonnehtii Argonautikaa ”Homerokseksi uudelleenluotuna hellenistiselle yleisölle”. Se on syvästi homeerinen mutta poikkeaa Homeroksesta tyylissä, kerronnassa ja rakenteessa. Siinä näkyy myös Pindaroksen ja erityisesti Euripideen vaikutus, etenkin myyttien uudelleentulkinnassa ja henkilöhahmojen psykologisessa kuvauksessa.

Vaikutus ja tekstihistoria

Teoksen ilmestyminen näyttää herättäneen suurta huomiota, sillä jo aikalaiset, kuten Kharon Naukratislainen, kirjoittivat siitä kommentaareja. Myöhemmin Argonautikaa luettiin paljon roomalaisten keskuudessa, ja sillä oli suuri vaikutus roomalaiseen runouteen. Ennen kaikkea se vaikutti Vergiliukseen, jonka Aeneis-eepos on paljossa velkaa Apolloniokselle. Argonautika tarjosi Vergiliukselle mallin monikerroksiselle eepokselle, joka yhdisti arkaaisen eepoksen piirteitä, tragediaa, lyriikkaa, historiaa – erityisesti kertomuksia kaupunkien perustamisesta ja etnografiaa – sekä uskontoa.

Eepos vaikutti myös muun muassa Catullukseen ja Ovidiukseen. Varro Atacinus saavutti suurta mainetta Argonautikan käännöksellään. Valerius Flaccuksen Argonautica on vapaahko jäljitelmä Apollonioksen runoelmasta. Keisari Anastasios I:n hallituskaudella Marianos Skholastikos laati Apollonioksen runosta kreikankielisen parafraasin, joka käsitti 5 608 jambisäettä.

Nykyisin tuntemamme skoliat eepokseen ovat lyhennelmiä Lukillos Tarrhalaisen, Theonin (tai Ailios Theonin) ja Sofokleen kommentaareista; kaikki nämä kommentaattorit näyttävät eläneen ennen kristillistä aikaa. Myös eräs Eirenaios (sama kuin grammaatikko Eirenaios?) mainitaan kriittisen ja selittävän Argonautikan kommentaarin kirjoittajana. Yleisiä Apollonioksen skolioita kutsutaan firenzeläisiksi skolioiksi, koska ne julkaistiin ensimmäisen kerran Firenzessä, ja ne erotetaan pariisilaisista skolioista, jotka julkaistiin ensi kertaa G. Schaeferin Argonautikan laitoksessa ja jotka koostuvat pääasiassa sanallisista selityksistä ja huomautuksista.

Argonautikan ensimmäinen painettu laitos (editio princeps) oli J. Lascariksen toimittama firenzeläinen editio vuodelta 1496 (4:o), joka sisälsi jo mainitut skoliat. Seuraava oli F. Asulanuksen Editio Aldina (Venetsia 1581, 8:o), joka oli vain hieman enemmän kuin firenzeläisen painoksen uusintapainos. Sitä seurasi J. Hölzlinin laitos (Leiden, 1641). Ensimmäinen todella kriittinen laitos oli R. F. Brunckin toimittama (Strasbourg 1780, 4:o ja 8:o). Beckin laitos (Leipzig 1797, 8:o) jäi keskeneräiseksi; siitä ilmestyi vain yksi nide, joka sisälsi tekstin, latinankielisen käännöksen ja muutamia kriittisiä huomautuksia.

G. Schaefer julkaisi laitoksen (Leipzig 1810–1813, 2 nidettä, 8:o), joka paransi Brunckin työtä ja on ensimmäinen, jossa painettiin pariisilaiset skoliat. A. Wellauerin toimittama laitos (Leipzig 1828, 2 nidettä, 8:o) sisälsi 13 käsikirjoituksen variantit, skoliat sekä lyhyet selitykset. Myöhempiä laitoksia ovat R. Merkelin (Leipzig 1854), R. C. Seatonin (Oxford 1900), H. Fränkelin (Oxford 1961), F. Vianin (Pariisi 1974–1981) ja G. Pompellan (Hildesheim 2006) laitokset.

Argonautika kertoo Iasonin johtamasta sankarijoukosta, argonauteista, jotka purjehtivat Argo-laivalla Iolkoksesta Kolkhiiseen noutamaan kultaista taljaa. Päähenkilöitä ovat Iasonin ohella mm. Herakles, Orfeus, Kastor ja Polydeukes sekä Kolkhiin kuninkaan Aieteen tytär Medeia. Matkan varrella argonautit kohtaavat lukuisia vaaroja ja myyttisiä kansoja. Kolkhiissa Iason joutuu suorittamaan mahdottomilta näyttäviä tehtäviä, mutta Medeia rakastuu häneen ja auttaa taikavoimillaan taljan ryöstössä. Pakomatkalla Medeia pettää isänsä ja syyllistyy vakaviin rikoksiin Iasonin puolesta. Paluumatka kulkee mutkikkaita reittejä ja sisältää sovitusta vaativia tekoja, kunnes argonautit pääsevät lopulta palaamaan Kreikkaan. Eepos yhdistää sankarimyyttiä, seikkailukertomusta ja psykologista henkilökuvausta, erityisesti Medeian sisäistä ristiriitaa kuvatessaan.

Runoelma koostuu neljästä kirjasta ja käsittää 5 835 heksametrisäettä. Kaksi ensimmäistä kirjaa käsittelevät matkaa Iolkoksesta Kolkhiiseen. Iasonin ja Medeian rakkaustarina täyttää suuren osan kolmannesta kirjasta. Neljäs kirja kertoo paluumatkasta pitkää kiertotietä kotiin. Varsinaisen eepoksellisen yhtenäisyyden sijasta teos koostuu lähinnä sarjasta erilaisia episodeja. Ne muodostavat eräänlaisen runomittaisen matkaoppaan, ja monet episodeista ovat varsin viehättäviä; ja erityisesti yhden näistä episodeista suuri kauneus ja voima antaa runoelmalle sen pysyvän arvon: se on Iasonin ja Medeian rakkaustarina. Runoelmaa ei kuitenkaan sido yhteen mikään muu kuin itse matka.

Kirja I

Kirja I käsittää 1 362 säettä. Se alkaa Apollonin invokaatiolla ja kertoo lyhyesti hänen profeetallisesta varoituksestaan Iolkoksen kuninkaalle Peliaalle: hän tulisi tuhoutumaan sellaisen miehen kautta, jolla on vain yksi sandaali. Iason on äskettäin osoittautunut juuri tällaiseksi mieheksi menetettyään toisen sandaalinsa ylittäessään tulvivan puron. Tämän vuoksi Pelias on uskonut hänelle tehtävän, jonka toivoo olevan hänelle kohtalokas: matkan Kolkhiiseen hakemaan kultaista taljaa. Laiva, Argo, on jo rakennettu laivanrakentaja Argoksen toimesta Athenen ohjeiden mukaan. Samaan aikaan joukko sankareita on saapunut auttamaan hankkeessa. Runoilija luettelee yksityiskohtaisesti sankarit, jotka liittyvät retkikuntaan, sekä heidän sukunsa, ominaisuutensa ja erityistaitonsa. Mukana ovat muiden muassa Herakles, Orfeus, dioskuurit eli Kastor ja Polydeukes ja monet muut, joita kutsutaan yhteisesti minyalaisiksi. Paikalliset ihastelevat tällaista kokoontumista – nuorelle Iasonille on annettu mahdoton tehtävä, mutta tämä sankarijoukko saattaa hyvinkin auttaa häntä selviytymään siitä. Hänen äitinsä pelkää pahinta. Iason kehottaa häntä pysymään vahvana ja rauhallisena.

Iason kehottaa sankareita valitsemaan matkalle johtajan. Kaikki nimeävät Herakleen. Herakles kuitenkin vaatii, että Iasonin on oltava johtaja, ja muut alistuvat tähän valintaan. Iloiten valinnastaan Iason käskee miehistöä vetämään laivan vesille. Argo kiinnitetään yöksi rantaan, jotta he voivat viettää jäähyväisjuhlaa. Kaksi härkää uhrataan Apollonille, viini virtaa ja keskustelu käy vilkkaaksi. Iason kuitenkin vetäytyy syrjään ja synkistyy. Yksi sankareista, Idas, syyttää häntä pelkuruudesta; näkijä Idmon puolestaan syyttää Idasta juopuneesta kerskailusta. On vähällä syttyä tappelu, mutta Orfeus rauhoittaa kaikki laululla kosmoksesta ja siitä, kuinka jumalat ja kaikki oleva syntyivät. Aamunkoitteessa laivan perämies Tifys herättää miehistön. Itse laivakin kutsuu heitä, sillä sen köliin on liitetty taianomainen Dodonan tammenpalkki. Rantaköydet irrotetaan. Iason vuodattaa kyyneleen, kun he jättävät hänen kotikaupunkinsa Iolkoksen. Airot kuohuttavat merta sankarillisten käsien tahdissa Orfeuksen innostavan musiikin säestyksellä. Pian Thessalian itärannikko jää taakse.

Ensimmäinen merkittävä satama, johon he saapuvat, on Lemnos. Siellä naiset, kuningattarensa Hypsipylen johdolla, ovat äskettäin murhanneet kaikki miehensä, mukaan lukien aviomiehet, pojat, veljet ja isät. Pelkkä naisista koostuva neuvosto päättää, että sankareita tulee rohkaista jäämään. Iason, johtajana, kutsutaan paikalle ja hän saapuu kaupunkiin yllään loistava viitta, jonka Athene on hänelle tehnyt. Hypsipyle rakastuu häneen välittömästi ja Iason asettuu palatsiin. Hänen miehistönsä viedään muiden naisten koteihin – kaikki paitsi Herakles ja muutamat toverit, jotka jäävät mieluummin laivalle. Näin matkaa lykätään päivä toisensa jälkeen. Lopulta Herakles kokoaa kaikki argonautit ja pitää heille ankaran puhuttelun. Hän sanoo, etteivät he käyttäydy sankarien tavoin eikä kultainen talja palaa Kreikkaan itsestään. Nuhtelun saatuaan he ryhtyvät heti lähtövalmisteluihin. Iason sanoo kuningattarelle, että jos tämä synnyttää hänelle pojan, hänen tulee lähettää poika Iolkokseen Iasonin vanhempien luo tämän vartuttua. Iason on ensimmäinen, joka palaa laivaan, kun Argo purjehtii jälleen matkaan.

Purjehdittuaan Hellespontoksen kautta he saapuvat saarelle tai niemimaalle, jota asuttavat villit maasta syntyneet miehet, maasyntyiset (Gegenees), joilla on kuusi kättä kullakin. Heidän naapureinaan elävät dolionit, sivistynyt kansa, joka polveutuu Poseidonista. Villit ovat vihamielisiä, mutta argonautit saavat ystävällisen vastaanoton dolionien vastavihityltä kuninkaalta Kyzikokselta, joka on Iasonin tavoin vielä nuorukainen. Kuusikätiset jättiläiset viskovat kiviä argonautteja kohti, mutta Herakles tuhoaa heidät kaikki. Pimeässä argonautit ja dolionit kuitenkin joutuvat taisteluun keskenään erehtyen pitämään toisiaan vihollisina. Iason surmaa Kyzikoksen. Hänen leskensä Kleite hirttäytyy epätoivossaan. Yhteinen suru ja loistavat hautajaiset sovittavat osapuolet. Samaan aikaan vastatuulet pitävät argonautit paikoillaan. Lopulta näkijä Mopsos saa enteistä tietää, että heidän on tarkoitus perustaa jumalten äidin (Rhea/Kybele) kultti. Kultti perustetaan pian, sää paranee ja argonautit jatkavat matkaa.

Seuraava rantautuminen tapahtuu Myysiassa, missä vedennymfi sieppaa Herakleen kauniin nuoren seuralaisen Hylaan hänen täyttäessään ruukkua lähteellä. Herakles ja hänen toverinsa Polyfemos etsivät häntä yhä, kun muu argonauttijoukko jo purjehtii eteenpäin. Kun poissaolot viimein huomataan, Telamon syyttää Iasonia siitä, että tämä on tahallaan jättänyt Herakleen jälkeen. Juuri silloin merenjumala Glaukos nousee syvyyksistä ja vakuuttaa heille, että kolmen miehistön jäsenen menetys on jumalten teko. Hän katoaa takaisin veteen, ja he jatkavat matkaa ilman kolmea toveriaan.

Kirja II

Kirja II käsittää 1 285 säettä. Argonautit saapuvat Propontiille bebrykien asuinsijoille. Heidän kuninkaansa Amykos vaatii nyrkkeilyottelua näiden ”meren vaeltajien” mestaria vastaan. Hän tekee näin kaikille matkailijoille eikä edes kysy, keitä he ovat. Tästä röyhkeydestä suuttuneena Polydeukes ilmoittautuu vapaaehtoiseksi ja ottelu alkaa. Amykos on vuorenkaltainen mies, mutta nuori argonautti on taitava nyrkkeilijä ja onnistuu lopulta iskemään kuolettavan lyönnin. Bebrykialaiset syöksyvät voittajan kimppuun aseet kädessä, mutta hänen toverinsa torjuvat heidät ja ajavat pakoon. Laivaan kootaan joukko lampaita, ja seuraavana päivänä Argo lähtee jälleen matkaan.

Seuraava pysähdyspaikka on vastakkaisella rannikolla, lähellä Fineuksen kotia; hän oli aikoinaan thynien kuningas. Hänkään ei kysy, keitä matkailijat ovat – hän tietää jo. Hänen ennustajankykyjensä sanotaan olleen niin suuret, että Zeus rankaisi häntä jumalallisten salaisuuksien paljastamisesta: hänen vaivoikseen annettiin äärimmäinen vanhuus, sokeus ja harpyijoiden päivittäiset vierailut. Iason ja argonautit on määrätty vapauttamaan hänet harpyijoista, ja siksi Fineus ottaa heidät vastaan pelastajinaan. Pohjoistuuli Boreaan pojat, Zetes ja Kalais, ajavat tuholaiset tiehensä, ja sokea vanhus paljastaa kiitollisena turvallisimman reitin Kolkhiiseen sekä parhaat keinot purjehtia Symplegadeina tunnettujen loukkurikallioiden ohitse.

Purjehdittuaan ohi törmäävien kallioiden Fineuksen neuvojen, Tifyksen luotsitaidon ja Athenen avun ansiosta he saapuvat Mustallemerelle ja tulevat autiolle Thynian saarelle. Siellä he näkevät Apollonin lentävän ylitse matkallaan pohjoiseen hyperborealaisten luo. Saaren maa järisee hänen kulkiessaan. Sinne he rakentavat alttarin ja pyhäkön pysyviksi muistomerkeiksi matkastaan. Seuraava pysähdyspaikka on Akheron-joen suuhaara, yksi Haadeeseen johtavista kulkuväylistä. Siellä he tapaavat Lykoksen, mariandynien kuninkaan ja bebrykialaisten jo kuolleen kuninkaan vihollisen. Hän ottaa heidät vastaan erittäin vieraanvaraisesti. Lähtö viivästyy, kun ennustaja Idmon saa surmansa villisian tappamana ja Tifys kuolee sairauteen. Heille rakennetaan kaksi hautaa – jälleen pysyviä muistoja matkasta – ja argonautit jatkavat kulkuaan.

Seuraavat kaksi rantautumista tuovat heidät kosketuksiin joidenkin Herakleen vanhojen tovereiden kanssa, jotka olivat jääneet jälkeen tämän sotaretkellä amatsoneja vastaan. Yksi heistä on Sthenelos, jonka haamu viittoo heille merenrannan haudastaan; toiset ovat kolme miestä, jotka ovat jääneet loukkuun Sinopeen. Argonautit vuodattavat juomauhreja Stheneloksen haamulle, ja kolme eloonjäänyttä saa paikan Argo-laivassa. Seuraavaksi he saapuvat Thermodon-joelle, jossa amatsoneilla on satamansa, ja lähtevät jo seuraavana päivänä ennen kuin naiset ehtivät kokoontua taisteluun. Amatsonien vaikutus ulottuu kuitenkin autiolle Areen saarelle saakka, jonne he ovat rakentaneet sodanjumalan temppelin. Kun argonautit saapuvat sinne, saarta puolustavat vain linnut. He torjuvat linnut ja kohtaavat sitten neljä haaksirikosta selviytynyttä miestä. Nämä ovat maanpaossa olleen kreikkalaisen sankarin Friksoksen neljä poikaa, jotka ovat samalla Kolkhiin kuninkaan Aieteen pojanpoikia. Iason ottaa heidät vastaan jumalten lähettäminä liittolaisina matkallaan kultaisen taljan luo.

Lähestyessään Kolkhista argonautit näkevät Zeuksen kotkan lentävän edestakaisin Kaukasuksen vuorten yllä, missä se syö Prometheuksen maksaa. Se liitää ilmassa yhtä suurena kuin toinen laiva ja häiritsee Argon purjeita kulkiessaan niiden ylitse. Pian tämän jälkeen sankarit purjehtivat Fasis-joelle, Kolkhiin pääjoelle, ja laiva ankkuroidaan salaa syrjäiseen suvantoon.

Kirja III

Kirja III käsittää 1 407 säettä. Se alkaa alkaa rakkausrunouden muusan, Eraton, invokaatiolla. Argo on yhä piilossa Kolkhiin syrjäisessä jokisuvannossa, kun jumalattaret Hera ja Athene vetäytyvät Olympoksella yksityiseen huoneeseen pohtimaan salassa, miten Iasonia voitaisiin parhaiten auttaa. Hera arvelee, että Kolkhiin kuninkaan tytär Medeia voisi olla hyödyksi, jos hänet saataisiin rakastumaan Iasoniin. Hän ehdottaa tämän vuoksi Afroditen avun pyytämistä. Athene pitää suunnitelmaa hyvänä, mutta neitsyenä ja säädyllisyyden tiedostavana hän pyytää Heraa hoitamaan puhumisen. He löytävät rakkauden jumalattaren loikoilemassa huoneessaan ja kampaamassa hiuksiaan. Afrodite on riidellyt nuoren poikansa Eroksen kanssa eikä usko, että tuo kuriton lapsi ampuisi nuoliaan Medeiaan vain hänen mielikseen. Hera, kokenut äiti, neuvoo häntä välttämään kinastelua pojan kanssa, ja Afrodite ostaa lopulta Eroksen myötämielen lahjoittamalla hänelle ihmeellisen pallon: se on kultaa ja taidokkaasti valmistettu niin, että taivaalle heitettynä se jättää jälkeensä vanan kuin putoava tähti.

Iason neuvoo tovereitaan yrittämään ensin suostuttelua ennen kuin kultainen talja yritetään ottaa väkivalloin, ja vie sitten Friksoksen pojat kotiin Aieteen palatsiin. Heidän odottamaton saapumisensa saa Medeian huudahtamaan ääneen, ja huuto tuo paikalle kaikki, myös hänen sisarensa Khalkiopen, joka on neljän haaksirikkoisen äiti, ja kuningas Aieteen. Samalla Eros liittyy näkymättömänä joukkoon, kyyristyy Iasonin jalkojen juureen ja ampuu kohtalokkaan nuolen, naurahtaen poistuessaan. Medeian sydän tulvii rakkauden makeaa kipua. Aietes sen sijaan raivostuu, kun hänen pojanpoikansa pyytävät häntä luovuttamaan kultaisen taljan Iasonille vietäväksi Iolkokseen. Hän syyttää heitä vehkeilystä muukalaisten kanssa valtakuntansa ryöstämiseksi. Iason pitää rauhoittelevan puheen, ja Aietes vastaa näennäisellä sovintoehdotuksella: Iason saa sen, mitä tuli hakemaan, jos hän ensin kyntää Areen tasangon tulta syöksevillä härillä, kylvää lohikäärmeen hampaat maahan ja surmaaa niistä kasvavat soturit ennen kuin he ehtivät kaataa hänet. Tämä on tehtävä, jonka Aietes, Helioksen eli Auringon poika, on usein suorittanut. Iason hyväksyy haasteen vastahakoisesti ja palaa laivalle ilmoittamaan miehistölle. Medeia seuraa kaikkea rakkauden herättämässä ahdistuksessa.

Yöllä Medeia näkee unessa suorittavansa Iasonin tehtävät hänen puolestaan. Hän herää peläten Aieteen vihaa ja omaa mainettaan, jos hän auttaisi Iasonia ilman hyväksyttävää syytä. Hänen sisarensa neljän pojan turvallisuus riippuu Iasonin menestyksestä. Medeia miettii, voisiko Khalkiopen houkutella jotenkin pyytämään häntä auttamaan Iasonia heidän poikien tähden. Tämäkin tuntuu liian rohkealta nuorelle neidolle, ja lopulta hän puhkeaa epätoivoisiin nyyhkytyksiin. Sisar saapuu äänten houkuttelemana. Medeia kertoo olevansa huolissaan veljenpojistaan, sillä he ovat tuomittuja, jos muukalainen epäonnistuu. Khalkiope pyytää silloin Medeiaa auttamaan Iasonia, ja Medeia suostuu mielellään. Yksin huoneessaan hän jatkaa toivon ja pelon repimänä. Hän harkitsee itsemurhaa, avaa lääkearkkunsa etsiäkseen myrkkyä, mutta valitseekin lopulta rohdon, joka auttaa Iasonia hänen voimankokeessaan.

Salainen tapaaminen järjestetään. Kohtaaminen tapahtuu Hekaten temppelin ulkopuolella, jossa Medeia toimii papittarena. Iason muistuttaa Medeiaa siitä, että on täysin hänen armonsa varassa, ja lupaa tehdä hänet kuuluisaksi kautta koko Kreikan, jos hän auttaa häntä. Medeia vetää rohdon esiin rintojensa välistä ja ojentaa sen hänelle. Jos Iason koskaan unohtaisi hänen hyvyytensä, hän varoittaa, hän lentäisi tuulen mukana Kreikkaan ja soimaisi häntä siellä. Iason kehottaa häntä unohtamaan tuulen ja purjehtimaan hänen kanssaan takaisin vaimokseen. Medeia ei sitoudu mihinkään ja palaa kotiin kuin unessa. Iason palaa miehistön luo, tervetulleena kaikille muille paitsi Idakselle, joka pitää naisen apuun turvautumista epäsankarillisena.

Koepäivä koittaa, ja Kolkhiin kansa kokoontuu rinteille katsojiksi. Aietes ajelee vaunuissaan, rehennellen omalla loistollaan. Argo saapuu vastavirtaan ja kiinnittyy joen rantaan. Iason astuu esiin. Medeian loitsujen salaa vahvistamana hän kesyttää hirviömäiset härät ja kylvää kuolettavan pellon hampailla. Hän pysähtyy hetkeksi juomaan ja palaa sitten toveriensa kannustamana toimintaan, missä maasta kohoaa aseistautuneiden miesten joukko valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa. Hän lyö heidät hajalle yksin turvautuen Medeian opettamaan juoneen: hän heittää kiven sotilaiden joukkoon, jolloin he alkavat taistella keskenään ja surmata toisiaan. Tyrmistyneenä Aietes palaa palatsiin miettien koko ajan, miten parhaiten voisi huijata Iasonia ja riistää häneltä luvatun palkinnon.

Kirja IV

Kirja IV käsittää 1 781 säettä. Sen alussa runoilija kutsuu muusaa kuvaamaan Medeian mielentilaa: onko häpeä, pelko vai rakkaus se, joka saa hänet pakenemaan Kolkhiista? Hänen petoksensa on jo tullut isän tietoon, ja itsensä myrkyttäminen tuntuu jälleen mahdolliselta vaihtoehdolta. Medeia päättää kuitenkin paeta Kolkhiista veljenpoikiensa, Friksoksen poikien, kanssa, jotka ovat leiriytyneenä argonauttien kanssa joen varrelle. Palatsin ovet avautuvat hänelle taianomaisesti, kun hän kiirehtii paljain jaloin halki rakennuksen, ja ulkona Kuu nauraa hänelle muistellen niitä monia kertoja, jolloin Medeian julmat lemmenloitsut olivat vanginneet sen ja vetäneet alas maan päälle. Saavuttuaan leiriin Medeia varoittaa muita isänsä petollisuudesta ja tarjoaa apuaan kultaisen taljan varastamiseen sitä vartioivalta lohikäärmeeltä. Iason vannoo juhlallisesti ottavansa hänet vaimokseen; Medeia vaivuttaa lohikäärmeen uneen loitsulla, ja sitten sankari vie taljan Argolle, riemuiten sen hohteesta kuin nuori tyttö, joka on vanginnut kuunsäteet viittansa poimuihin.

Pakenevaa Argoa ajaa takaa kaksi kolkhislaista laivastoa, joissa on aluksia kuin parveilevia lintuja. Toinen laivasto purjehtii Propontikseen nyt liikkumattomien Symplegadien kautta. Toista johtaa Medeian velipuoli Absyrtos, ja se kulkee samaa reittiä kuin Argo, ylös Ister-jokea (Tonava). Joen kaukainen haara johtaa lopulta argonautit Kronoksen merelle (Adrianmeri), missä Absyrtos viimein saartaa heidät Brygei-saarille. Rauhanneuvotteluissa syntyy sopimus: Iason saa pitää taljan, koska on voittanut sen, mutta Medeian kohtalo on ratkaistava naapurikuningasten joukosta valitun välittäjän toimesta. Peläten pahinta Medeia keksii vaihtoehtoisen suunnitelman. Hän houkuttelee Absyrtoksen ansaan lupaamalla palkintoja. Iason surmaa hänet, ja ruumis silvotaan, jotta vältettäisiin erinysten kosto. Johtajattomat kolkhislaiset huijataan helposti, ja sen sijaan että palaisivat tyhjin käsin vihaisen Aieteen luo, he hajaantuvat ja asettuvat asumaan läheisille rannikoille.

Raivostuneena julmasta murhasta Zeus tuomitsee argonautit vaeltamaan kodittomina vielä pidempään. Myrsky puhaltaa heidät takaisin pohjoiseen, ja he ajautuvat Eridanos-joelle (Po), jonka haarat vievät heidät lopulta Sardinianmerelle Ausonian eli Italian länsipuolelle. Siellä noitana tunnettu Kirke vapauttaa rakastavaiset verisyydestä. Samaan aikaan Hera keskustelee ystävällisesti merinymfi Thetiin kanssa. Jumalatar kertoo nymfille, että tämän poikavauva Akhilleus on määrätty avioitumaan Medeian kanssa Elysionin vainioilla, ja lähettää sitten Thetiin asialle varmistamaan Argon eteläinen kulku. Thetis ja nereidit johdattavat Argon vaarallisten Planktai-karien sekä Skyllan ja Kharybdiin ohi.

Sitten sankarit ohittavat seireenit Orfeuksen soiton avulla, mutta Butes hyppää mereen ja pelastuu Afroditen avulla. He kulkevat Helios-jumalan karjan ohi vahingoittamatta niitä ja saapuvat faiaakien saarelle Drepaneen (Korfu) Kreikan länsirannikolle. Siellä he kohtaavat toisen kolkhislaisen laivaston. Drepanen hurskas kuningas Alkinoos tarjoaa sovittelua ja uskoo myöhemmin hurskaalle vaimolleen Aretelle aikovansa luovuttaa Medeian kolkhislaisille, ellei tämä satu olemaan naimisissa. Kuningatar paljastaa tämän rakastavaisille, ja heidät vihitään salaa saaren pyhässä luolassa, jossa häävuode peitetään kultaisella taljalla. Pettyneinä kolkhislaiset seuraavat ensimmäisen laivaston esimerkkiä ja asettuvat lähiseudulle palaamatta kotiin.

Argonautitkaan eivät vielä pääse kotiin: uusi myrsky ajaa heidät harhaan, tällä kertaa etelään kohti Syrttejä, loputtomia hiekkasärkkiä Libyan edustalla. He eivät näe pakotietä ja alistuvat jo kunniattomaan loppuun, vetäytyen kukin yksin kuolemaan, kun taas Medeia ja hänen palvelijattarensa valittavat kohtaloaan lohduttomana ryhmänä. Iasonin yksinäisyys päättyy pian, kun kolme nymfiä, Libyan suojelijat, vierailee hänen luonaan ja antavat arvoituksellisia ohjeita selviytymiseen. Peleus tulkitsee ohjeet: heidän on kannettava Argoa aavikon halki. Kaksitoista päivää myöhemmin he saapuvat laiva harteillaan Triton-järvelle ja hesperidien puutarhaan. Hesperidit kertovat heille hämmästyttävän uutisen: Herakles ryösti puutarhan jo edellisenä päivänä. Hän on jo kadonnut kaukaisuuteen, ja niin heidän on jälleen jatkettava ilman häntä.

Samaan aikaan argonautit menettävät vielä kaksi toveria, Mopsoksen ja Kanthoksen: toinen kuolee käärmeenpuremaan, toinen paikallisen paimenen aiheuttamaan haavaan, paimenen kuuluessa garamantien ja nasamonien alkuperäiseen sukuun. Pian tämän jälkeen Triton paljastaa reitin järveltä avomerelle ja antaa Eufemokselle taianomaisen maamöykyn, josta on määrä tulla Theran saari, jolta Libya myöhemmin asutetaan kreikkalaisilla siirtolaisilla. Triton vie mukanaan kolmijalan kiitollisuuden uhrina. Kertomus päättyy vierailuun Anafen saarella, missä argonautit perustavat Apollonin kunniaksi menot, sekä Aiginalla, joka on jo melko lähellä Iasonin kotia, ja jossa he järjestävät juhlakilpailun: he hakevat vettä ja kilpailevat keskenään kantaen täysiä amforoita harteillaan.

Apollonioksen eepos on kirjallisten muotojen ja teemojen kooste. Se on matkakertomus, joka heijastaa kreikkalaisten vuosisatojen mittaan harjoittamaa antiikin maailman tutkimista sekä sen maantieteen ja etnografian tallentamista. Toisaalta se on kuvaus jumalista ja kulttuurien kohtaamisesta: se tutkii yksittäisten jumalien ja paikallisten jumaluuksien uusia psykologisia ulottuvuuksia, ja kuvaa kreikkalaisen sivistyksen leviämistä sekä vihamielisten voimien ja kansojen kesyttämistä. Samalla se käsittelee Iasonin ja Medeian kehitystä.

Runo antaa suoraviivaisen ja selkeän kuvauksen argonauttien seikkailusta, ja sen sävy pysyy tasaisena kautta teoksen. Episodit, jotka sisältävät yksittäisiä myyttejä tai maantieteellisiä kuvauksia, ovat toisinaan hyvin kauniita ja antavat koko runolle eloa ja väriä. Iasonin hahmo, vaikka hän on runon sankari, ei kehity riittävästi herättääkseen lukijan kiinnostuksen. Medeian hahmo sen sijaan on piirretty kauniisti, ja hänen rakkautensa vähittäinen kehittyminen kuvataan taiteellisesti.

Rakkauden teemaa oli käsitelty romanttisessa hengessä jo ennen Apolloniosta, nyt kadonneissa teoksissa, esimerkiksi Antimakhos Kolofonlaisen kirjoituksissa, mutta Argonautika on ehkä ensimmäinen säilynyt runo, jossa tämän hengen ilmaisua kehitetään laajasti ja yksityiskohtaisesti. Apollonioksen Medeia on Vergiliuksen Didon suora edeltäjä, ja juuri Aeneiksen neljännen kirjan paatos ja intohimo pitävät elossa monia Apollonioksen kohtia.

Apollonioksen oppineisuus ei ole syvällistä, mutta se on omalaatuista; hänen yleiset ajatuksensa eivät vastaa täysin aleksandrialaista ihannetta, sillä ne ovat yksinkertaisia ja ilmeisiä. Laajasta aineistosta, josta hänen oli valittava, suurin vaikeus oli tietää, mitä jättää pois, ja huomattavaa taitoa osoitetaan siinä, miten ristiriitaiset mytologiset ja historialliset yksityiskohdat sulautetaan kohtuullisen harmoniseksi kokonaisuudeksi. Kertomukseen on punottu paikallisia legendoja ja kaupunkien perustamistarinoita, kuvauksia oudoista tavoista sekä taideteoksista, kuten kohtauksesta, jossa Ganymedes ja Eros leikkivät noppaluilla, mutta näistä miellyttävistä sivupoluista runoilija palaa proosallisesti takaisin aiheeseensa sanomalla esimerkiksi: ”mutta tämä veisi minut liian kauas laulustani”. Hänen tehtävänsä on suoraviivainen kertomus eikä mikään muu. Neljännen kirjan hämmästyttävä maantiede muistuttaa aikakauden kiinnostuksesta tähän aiheeseen, jota epäilemättä ruokkivat Eratostheneen ja muiden tutkimukset.

Runoelman kieli on perinteisen eeppistä ja jäljittelee Homerosta, mutta on tiiviimpää ja ytimekkäämpää. Apollonios näyttää tutkineen huolellisesti homeerisia glossia ja tarjoaa monia esimerkkejä tähän viittaavista sanankäytöistä, mutta hänen sanavalintansa ei suinkaan rajoitu Homerokseen. Hän käyttää vapaasti myös aleksandrialaisia sanoja ja myöhäisiä homeeristen sanojen merkityksiä. On luonnehdittu, että kielessä on kaikki sellaisen ilmaisun tunnusmerkit, joka on opittua eikä runoilijalle luontaista. Näin Argonautika näyttäytyy taidokkaan työn ja vaivannäön tuloksena, ja muodostaa siksi monista yhtäläisyyksistään huolimatta vastakohdan homeeristen runojen luonnolliselle ja vaivattomalle virralle.

Käännöksiä ja tekstilaitoksia

• Apollonius Rhodius: Argonautica. (Edited and translated by William H. Race. Loeb Classical Library 1.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 2009. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
• Apollonios de Rhodes: Argonautiques. (Tome I: Chants I–II. Texte établi par Francis Vian, Traduit par Emile Delage. Collection Budé.) Les Belles Lettres, 1974 (2009). ISBN 9782251000220 (muinaiskreikaksi) (ranskaksi)
• Apollonios de Rhodes: Argonautiques. (Tome II: Chant III. Texte établi par Francis Vian, Traduit par Emile Delage. Collection Budé.) Les Belles Lettres, 1980 (2022). ISBN 9782251003528 Teoksen verkkoversio. (muinaiskreikaksi) (ranskaksi)
• Apollonios de Rhodes: Argonautiques. (Tome III: Chants IV. Traduit par Emile Delage, texte établi et traduit par Francis Vian. Collection Budé.) Les Belles Lettres, 1981 (2026). ISBN 9782251003535 (muinaiskreikaksi) (ranskaksi)

Muuta kirjallisuutta

• DeForest, M. M.: Apollonius' Argonautica: A Callimachean Epic. Brill, 2018. (englanniksi)
• Levin, Donald Norman: Apollonius' Argonautica: Re-examined. Brill, 1971. (englanniksi)
• Nelis, Damien: Vergil's Aeneid and the Argonautica of Apollonius Rhodius. Francis Cairns, 2001. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Argonautika Wikimedia Commonsissa

• Απολλώνιος ο Ρόδιος: Ἀργοναυτικά. Wikiaineisto. (muinaiskreikaksi)
• Apollonius Rhodius: The Argonautica. Wikiaineisto. (englanniksi)
• Apollonius Rhodius: Argonautica. Perseus. (muinaiskreikaksi)
• Apollonius Rhodius: The Argonautica. Project Gutenberg. (englanniksi)