Anne Maarit Heimo on suomalainen folkloristi, joka on toiminut folkloristiikan professorina Turun yliopistossa joulukuusta 2020 lähtien. Hän väitteli filosofian tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 2010.
Heimo on kiinnostunut muistamiseen ja historiantuottamiseen liittyvistä kysymyksistä. Hän on tutkinut esimerkiksi Suomen sisällissodan muistamista, suomalaisten siirtolaisten muistoja, perhemuistoja sekä digitaalista kulttuuriperintöä.
Julkaisuja
- Heimo, Anne ym. (toim.): Muistitietotutkimus: Metodologisia kysymyksiä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006.
- Heimo, Anne: Kapina Sammatissa: vuoden 1918 paikalliset tulkinnat osana historian yhteiskunnallisen rakentamisen prosessia. Väitöskirja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2010.
- Heimo, Anne – Hovi, Tuomas – Vasenkari, Maria (toim.): Pyhä Urho: Fakeloresta folkloreksi. Turun yliopisto 2012.
- Lintunen, Tiina – Heimo, Anne (toim.): Sisällissodan jäljet. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2018.
- Hakamies, Pekka – Heimo, Anne (toim.): Folkloristics in the digital age. Suomalainen Tiedeakatemia 2019.
- Heimo, Anne ym. (toim.): Lannistumaton: Matti Kurikan haaveet ja haaksirikot kolmella mantereella. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2022.
Aiheesta muualla
- Heimo, Anne: Folklore ja muistaminen vernakulaarina toimintana. Heimon virkaanastujaisluento 24.5.2021.